Sosiaalinen ikääntyminen

Mitä on sosiaalinen vanheneminen?

Sosiaalinen vanheneminen herättää usein ihmisissä tietyn mielikuvan, että ihminen ei ole enää niin kykenevä sosiaaliseen kanssakäymiseen muiden ihmisten kanssa. Sosiaalinen vanheneminen tarkoittaa sitä, että ihminen vanhenee aina jossain yhteiskunnallisessa kontekstissa. (Makkonen 2012, 9.)

Sosiaalinen vanheneminen on vuorovaikutusta ympäristön, yhteiskunnan ja yksilön kanssa, joihin yksilö voi vaikuttaa omalla toiminnallaan siihen, miten vanhuus yhteiskunnassa nähdään.

Henkilökohtaisesti koen vanhenemisen sosiaalisesta näkökulmasta hieman pelottavana. Mieleeni herää usein kysymyksiä: Kenen kanssa vietän vanhuusvuosiani? Onko elämäni vain television tuijottamista ilman sosiaalista seuraa?

Toivon postaukseni herättävän ristiriitaisia, mutta myös positiivisia ajatuksia ikääntymisestä sosiaalisesta näkökulmasta.

Sosiaalinen osallistuminen

Sosiaalinen toiminta keskittyy vanhuksilla usein kotiin ja lähiympäristöön. Toiminta sisältää yleensä kanssakäymistä sukulaisten kanssa, esimerkiksi lasten ja lapsenlapsien kanssa. Julkiset paikat kuten pankit, ruokakaupat ja kirkot ovat ympäristöä, jossa vanhukset saavat virikkeitä sosiaaliseen verkostoon ja henkilökohtaiseen vireystasoon.

Osallistuminen lisää siten koettua terveyttä. Järjestetystä sosiaalisesta toiminnasta huolimatta kaikki vanhukset eivät kykene itse lähtemään sosiaalisiin tilaisuuksiin tai tieto ei välity kaikille. Vanhukset, jotka kuuluvat erilaisten palvelujen piiriin, ovat paremmassa asemassa kuin ne, jotka eivät saa palveluja. Kuitenkin myös palvelujen piirissä olevien vanhusten sosiaaliset suhteet voivat olla puutteelliset. Kaikilla ei ole omaisia tai he eivät pidä yhteyttä. (Makkonen 2012, 12-13.)

Vähäiset ihmissuhteet

Useimpien tutkimusten mukaan todetaan leskien olevan yksinäisin ihmisryhmä ja naimisissa olevien taas vähiten yksinäisiä oleva ihmisryhmä. Leskillä yksinäisyyteen altistava tekijä on todettu yksinasuminen ja vähäiset sosiaaliset kontaktit. Asumiskumppanilla on myös suuri vaikutus yksinäisyyteen hyvässä ja huonossa mittakaavassa. Jotkut tutkimukset kertovat, että jos asuinkumppani ei ole puoliso vaan joku toinen ihminen, on mahdollista, että ihminen voi tuntea yksinäisyyden tunnetta enemmän kuin yksin asuessaan. (Uotila 2011, 26.)

Lapsilla ja vanhuksilla on myös tutkittu olevan paljon yhteisiä piirteitä tutkimuseettiseltä kannalta katsottuna. Molempia ikäryhmiä tutkitaan paljon eri instituutioiden sisällä kuten esimerkiksi palvelukodit, koulut ja sairaaloissa. Kulttuurisesti vanhuutta on verrattu ’’toisena lapsuutena’’, lapset kasvavat lähinnä irti riippuvaisuudesta vanhempia kohtaan, kun taas vanhukset kasvavat kohti riippuvaisuutta muista ihmisistä. (Nikander & Zechner 2006, 516.)

Mitä voin tehdä?

Tutkimuksia lukiessani minulla heräsi mietteitä, että olenko itse ollut tarpeeksi yhteyksissä sukulaisiini, ketkä ovat sosiaalisesti vanhentuvia? Toiselle ihmiselle voi olla todella suuri ilo pelkästään pieni näkeminen läheisen kanssa. Toivottavasti blogikirjoitukseni avartaa myös lukijoita miettimään hetken läheisiään ja mitä kaikkea heidän eteensä voi tehdä pienellä vaivalla.

#END

Topi Moisio, 08SPAI16

Lähteet:

Makkonen Maiju 2012. Ikääntyneiden sosiaalinen osallistuminen ja kuntoutuksen tarve, Pro gradu -tutkielma, Itä-Suomen yliopisto.

Uotila Hanna 2011. Vanhuus ja yksinäisyys, Tutkimus iäkkäiden ihmisten yksinäisyyskokemuksista, niiden merkityksistä ja tulkinnoista, Tampereen Yliopisto

Pirjo Nikander & Minna Zechner 2006. Ikäetiikka – elä- mänkulun ääripäät, haavoittuvuus ja eettiset kysymykset, Helsinki.

Rosa Ryöpäs - Yksinäisyyden monet muodot ikääntyneillä laitoshoidossa ja vanhainkodissa

Paljon on käyty keskustelua sosiaalisessa mediassa iäkkäiden ihmisten hoidosta Suomessa. Esille ovat etenkin nousseet tapaukset, joissa iäkästä on kohdeltu kaltoin. Yleensä nämä tapaukset linkittyvät fyysisten sairauksien/tarpeiden hoidon puutteeseen, mutta vähemmän puututaan ja uutisoidaan iäkkäiden ihmisten yksinäisyydestä. Miksi näin on? Vaikka olen sitä mieltä, että huolta tulisi pitää paremmin myös näistä fyysisistä sairauksista ja tarpeistakin, tulisi mielestäni myös iäkkäiden ihmisten yksinäisyyteen puuttua, etenkin silloin kun iäkäs oikeasti kärsii sen tunteesta ja haluaa apua siihen.

 

Mitä yksinäisyys on?

 

Suomen kielen perussanakirjassa (2001) yksinäisyyden

määritellään olevan "yksin oloa, muista erillinen, eristeinen, yksin olemisen kokemus". Yksinäisyys ei johdu yksin olosta, vaan ihmissuhteiden puutteesta. Yksinäisyyden tunne syntyy, jos ihminen kokee, että sosiaaliset suhteet eivät täytä sosiaalisiin suhteisiin kohdistuvia odotuksia. (Simonen, 2012, 5, Weiss 1973.) Suomalaisista ikääntyneistä yksinäisyyttä ilmenee toisinaan 34 prosentilla ja jatkuvasti viidellä prosentilla. (Simonen, 2012,6, Routasalo ym. 2003).

 

Yksinäisyyden monimuotoisuus

 

Lukiessani useita tutkimuksia yksinäisyydestä, ymmärsin, kuinka laaja-alaista se on. Pitkäaikaisessa laitoshoidossa olevan iäkkään vanhuksen yksinäisyys oli yksilöllinen kokemus, jonka ilmenemismuodot vaihtelivat (Porre-Mutkala,2012,16). Se ei ole pelkästään kielteistä mihin sen yleensä kuitenkin miellämme, vaan siinä voi olla myönteisiäkin elementtejä. Yksinäisyys jakautuu Porre-Mutkalan (2012,16) mukaan kolmeen eri osioon, fyysiseen, sosiaaliseen ja emotionaaliseen. Fyysinen yksinäisyys oli luopumista vanhasta ja tutusta sekä hoitoympäristön vieraana kokemista. Sosiaalinen yksinäisyys oli läheisten ihmisten puutetta, yksin olemista ja toimettomuutta ja emotionaalinen yksinäisyys ilmeni pahana olona, ikävän tunteena ja elämän merkityksettömyyden kokemisena.

 

Yksinäisyys iäkkäillä voi olla tuhoisa tai rikas kokemus riippuen iäkkään elämäntilanteesta ja siitä mitkä ovat ihmisen näkemykset elämästä ja kuolemasta (Simonen,2012,7).

Porre-Mutkalan (2012,16) gradusta ilmeni, että hoitoympäristössä tärkeää iäkkäille oli kodikkuus, viihtyisyys, yksityisyyden mahdollistuminen, sosiaalisten suhteiden säilyminen sekä ajanviettomahdollisuuksien toteutuminen. Tärkeänä pidettiin myös kulttuuritaustan huomioimista ja toiveiden toteutumista. Yksinäisyyden tunne liittyi lähinnä puuttuviin ihmissuhteisiin, arvostuksen puuttumiseen ja tapaan, jolla tuli kohdelluksi hoitolaitoksessa.

 

Juurikin nämä näkemykset yksinäisyydestä vaikuttavat siihen, kuinka kukin kokee ja mieltää sen. Parviaisen (2007,30-31) gradussa esille nousi, kuinka yksinäisyydestä puhutaan vanhuuteen kuuluvana tosiasiana, tavallisena arjen ja elämänkulun ilmiönä. Yksinäisyys on yksin asumista ja yksin olemista, eikä niinkään yksinäisyyden kokemista. Tämä puhetapa aktivoituu usein kuolemantapauksien yhteydessä. Puhetapaan kuuluu puhuminen passiivissa: "se on tällaista", "kaikki kuuluu", "suku on mennyt", "se tulee, ei sille voi mitään" jne. Yksin jääminen on luonnollinen osa vanhuutta ja yksin jääminen ei siis tavallaan ole erityisen huono tai hyvä asia, vaan se otetaan annettuna, vanhuuteen kuuluvana tosiasiana. Yksinäisyys todetaan olevan itsestäänselvyys, ei mikään uutinen. Yksinäisyyden pitämistä tosiasiana nimenomaan vanhuudessa kuvaa ilmaisu "kaikenlaista mahtuu pitkään elämään".

 

Mielestäni Parviaisen (2007,33) gradussa nousi esille myös minua mietityttäviä lausahduksia. Sen mukaa kukaan ei ole vanhusta tarkoituksella jättänyt yksin, vaan yksinäisyys on tulosta ihmistä suuremmista voimista. Puheella ei siis ketään syytetä yksinäisyydestä tai velvoiteta esimerkiksi pitämään huolta vanhuksista. Yksinäisyyden lievittämiseksi tai poistamiseksi ei myöskään kenenkään tarvitse tehdä mitään. Tämä hieman hämmensi, koska kyllä minusta silloin kun iäkäs kärsii yksinäisyydestä vanhainkodissa tai laitoshoidossa, tulisi asialle kyllä tehdä jotain.

 

Kielteinen yksinäisyys

 

Ulkopuolisuuden kokemus ja tapahtumaköyhyys liitetään kielteiseen yksinäisyyteen. Yksinäinen ihminen kokee olevansa turha, tarpeeton sekä arvoton lähiyhteisössä ja yksinäisyys aiheuttaa ahdistusta iäkkäässä. Yhteiskunnallinen tilanne ja ilmapiiri vaikuttavat iäkkäiden yksinäisyyteen, tunne ei synny tyhjiöstä, vaikka kokemuksena yksinäisyys on subjektiivinen ja yksityinen. (Simonen,2012,7.)

 

Hauge ja Kirkevold (2010) tutkivat iäkkäiden ihmisten kokemuksia yksinäisyydestä. Myös he kuvasivat iäkkäiden olevan yhteiskunnan ulkopuolella ja tämän luovan iäkkäille yksinäisyyden tunteita. Tutkijat jakoivat haastateltavat kahteen ryhmään: heihin, jotka tunsivat itsensä yksinäiseksi ja heihin, jotka eivät tunteneet itseään yksinäiseksi. Molemmissa ryhmissä iäkkäät kuvasivat yksinäisyyden olevan kivulias kokemus. "Ei yksinäiset" ajattelivat yksinäisyyden olevan ihmisten oma syy ja he ajattelivat heidän olevan passiivisia ja negatiivisia asenteiltaan ja kriittisiä persoonia. Myös "yksinäiset" näkivät yksinäisyyden olevan heidän omaa syytään. He kuvailivat yksinäisyyden olevan eristäytymistä tärkeistä ihmisistä, tärkeistä asioista sekä tämän päivän yhteiskunnasta. Omaisten vähäiset käynnit ja kiire aiheuttavat yksinäisyyttä. Ne haastateltavat, jotka olivat joutuneet muuttamaan kotoa hoitokotiin, kokivat, että yksinäisyys muodostui vallitsevaksi tunteeksi paikan erilaisten käytäntöjen ja tapojen vuoksi. (Simonen,2012,7.)

 

Laitoshoidossa ja vanhainkodissa koettu kielteinen fyysinen yksinäisyys kiinnittyy luopumiseen omasta kodista, elämäntavoista, ihmissuhteista, vapaudesta ja harrastuksista. Tämä uusi ympäristö koettiin oudoksi. Iäkkäät kuvasivat, että laitoshoitoon joutumisen seurauksena ystävyyssuhteet olivat heikentyneet tai loppuneet kokonaan ja heillä ei ollut ystäviä toisten potilaiden joukossa. Elämän koettiin olevan pelkkää odottamista ja makaamista. Emotionaalinen yksinäisyys ilmenee pahana olona ja elämän merkityksettömäksi kokemisena. Potilaat ovat ahdistuneita ja itkevät usein. Pitkäaikaisessa laitoshoidossa pitkäaikaispotilaan yksinäisyys ilmenee yhtäjaksoisena, pitkäaikaisena ja epämiellyttävänä kokemuksena. Joillekin potilaista yksinäisyys saattaa olla tilapäistä ja ajoittua vain iltapäivään ja iltaan. (Simonen,2012,8.)

 

Myönteinen yksinäisyys

 

Yllätyin kuinka paljon positiivista yksinäisyydessä voi olla. Yksin oleminen luo mahdollisuuden lepoon, virkistäytymiseen ja omien ajatusten kanssa olemiseen. (Uotila 2011). Myönteinen yksinäisyys nähdään vapautena velvollisuuksista ja vapautena tehdä omia valintoja. Hiljaisuus ja rauha sekä mahdollisuus hankkia uusia ystäviä koetaan myönteiseksi. Turvallisuuden tunne kuuluu myös myönteiseen yksinäisyyteen, iäkkäät hyväksyvät yksin olemisen ja luottavat Jumalaan. (Simonen,2012,8, Graneheim, Lundman,2010.) Pitkäaikaisessa laitoshoidossa esiin nousi juurikin fyysisen yksinäisyyden luoma turvallisuuden tunne. Potilailla on tunne siitä, että he voivat itse päättää, ovatko he muiden seurassa vai eivät. (Simonen,2012,8, Parkkila ym. 2000.)

Kun yksinäisyys ei ole yhteydessä omaan toimintaan eikä vanhus voi näin ollen itse vaikuttaa yksinäisyyteensä, hän voi vapautua kokemasta häpeää yksinäisyydestä, jolloin se luo myönteistä yksinäisyyttä. (Parviainen,2007,34)

Mietityttämään jäi

Jäin pohtimaan useampaakin asiaa. Ensimmäinen oli se, kuinka iäkkäiden yksinäisyyttä voitaisiin laitoshoidossa ja vanhainkodissa lievittää. Tärkeäksi nousi myös se, kuka sitä haluaa lievittää ja kuka kokee sen positiivisena asiana. Hieman erimieltä olin myös jo aiemmin mainitsemasta Parviaisen gradussa esiin nousseessa näkemyksessä, jossa iäkkään yksinäisyydelle ei tulisi tehdä mitään. Itse kuitenkin toivon, että tulevaisuudessa tai mieluiten jo heti puututtaisiin iäkkäiden yksinäisyyteen, jotka kärsivät siitä.

Lähteet:

Kuva: http://www.omcvitaliteitcentra.nl/images/20160823_Aanpak_eenzaamheid_bij_ouderen_volgens_deskundigen_niet_effici%C3%ABnt_.jpg

Porre-Mutkala Päivi,2012. Hoidon laatu vanhainkodissa vanhusten ja omaisten kokemana. Yhteiskunta-ja kulttuuritieteiden yksikkö. Tampereen yliopistohttps://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/83142/gradu05556.pdf?sequence=1

Simonen Heli, 2012.Iäkkäiden potilaiden yksinäisyys pitkäaikaisessa sairaalahoidossa- hoitajien näkökulma.HoitotiedeTerveystieteiden opettajan-koulutus.Itä-Suomen yliopisto http://epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20121147/urn_nbn_fi_uef-20121147.pdf

Parviainen Sanna, 2007.Vanhusten yksinäisyyden monimerkityksellisyys.Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön laitos.Tampereen yliopisto https://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/78564/gradu02225.pdf?sequence=1

 

 

Rosa Ryöpäs

Ikääntyminen tulevaisuudessa - Taru Pekkarinen

Suomessa on käyty yhteiskuntapoliittista keskustelua kansan ikääntymisen vaikutuksista, kuten työvoima määrästä, alueellisesta tasa-arvosta, sosiaali- ja terveyspalveluiden kysynnästä.

Väestön ikääntyminen koskettaa kaikenikäisiä. Kysymys ei ole pelkästään 65 vuotta täyttäneiden määrän kasvusta, vaan myös siitä, että lasten ja työikäisten määrä vähenee. Siksi vanhusten, sairaiden ja pienituloisten avuntarpeiden vierelle nousevat myös työkykyisten, terveiden, sekä lasten ja nuorten tarpeiden kysyntä. Tämä näkyy seuraavanlaisina uudistuksina;

• rajoitetaan varhaiseläkkeelle siirtymistä
• nostetaan eläkkeelle siirtymisikää noin viidellä vuodella
• poistetaan esteet työssäkäynnin jatkamiselta eläkeiän jälkeen
• mitä pidempään ihminen on töissä, sitä parempi on hänen eläkkeensä. (Rintala 2005, 396, 401)

 

KOLMAS IKÄ

Nykyään voidaan puhua kolmannesta iästä, joka tarkoittaa käytännössä, ettei olla enää työssäkäyviä, mutta ihminen on toimintakykyinen ja aktiivinen. Kolmannessa iässä keskitytään omaan hyvinvointiin ja haaveisiin ennen vanhuutta. Kariston (2004, 91) mielestä kolmas ikä käsitteenä sopii paremmin väestötasolla kuin yksilötasolla, sillä kaikkien elämä ei etene niin selvästi, että kolmas ikä erottuisi elämänkaaressa, jotkut sairastuvat tai kuolevat ennen eläkeikää.

Kun kolmas ikä astuu poliittiseen kuvioon tulevaisuudessa enemmän, nouseeko eläkeikä vielä entuudestaan?

 

PITKÄAIKAISHOIDON TARVE TULEVAISUUDESSA

Tutkimuksen mukaan nykyään yli 85-vuotiaiden osuus on vähentynyt vanhuspalvelujen piirissä (palveluasuminen, laitoshoito), kuin 10 vuotta sitten. Avohoidon osuus on lisääntynyt, mutta tehostettu palveluasuminen vanhainkodeissa ja terveyskeskuksissa osuus on kasvanut vuodeosastoilla. Voidaan myös todeta ikääntyneiden terveyden ja toimintakyvyn parantumisesta samaan aikaan kun elinikä on pidentynyt. Mikäli tilanne pysyy, se tarkoittaa, että laitospaikkatarve tulevaisuudessa on nykyistä vähäisempi (Kauppi, Määttänen, Salminen & Valkonen 2015, 38).

 

Olen kirjoittanut ikääntymisestä ja siitä, mitä tulevaisuudelta voisi odottaa kolmannen iän ja hoidon tarpeen kannalta, joskin hieman positiivisesti. Vaikka tutkimustulokset kertovat iloisesti, kuinka meitäkin voi odottaa mukava vanhuus, on mielestäni tervettä järkeä ajatella myös sitä nurjaa puolta. Mitä jos toimintakyky ja terveys eivät parane tulevaisuudessa? Silloin laitoshoitotarve ja laitosjaksot ovat huomattavasti pidempiä (Kauppi, Määttänen, Salminen & Valkonen 2015, 30-31), eikä mielestäni kolmannesta iästä voitaisi puhua. Ajatuksena kolmas ikä kuulostaa mielestäni hienolta, hyvältä ajalta ennen vanhuutta.

Vuonna 2016 suomalaisten määrä lähti tilastollisesti laskuun; kuolleisuus nousee ja syntyvyys laskee. Ovatko eläkeläiset siinä asemassa, että maksavat tästä tehden lisää töitä, eivätkä välttämättä näe sitä kolmatta ikää? Olisiko jotain muuta tehtävissä, esimerkiksi syntyvyyden kannalta?

LÄHTEET:

Rintala T. 2005. Euroopan unionin sosiaalipoliittiset linjaukset ja suomalainen vanhuspolitiikka. Helsinki Stakes.

Kauppi E. Määttänen N. Salminen T. Valkonen T. 2015. Vanhusten pitkäaikaishoidon tarve vuoteen 2040. Vammalan Kirjapaino Oy, Sastamala.

Karisto A. 2004. Kolmas ikä – uusi näkökulma väestön ikääntymiseen. Valtioneuvoston kanslia.

Kuva: https://pixabay.com/fi/is%C3%A4-ja-poika-onnea-rakkaus-k%C3%A4vely-2258681 

Masennus on Suomessa hyvin yleinen mielenterveysongelma ja se onkin myös vanhuusiän yleisin psyykkinen ongelma. Ikäihmisten kohdalla masennus voi johtua yksinäisyydestä, toimintakyvyn heikkenemisestä, tietoisuudesta tulevasta poismenosta tai se voi olla seurausta toisesta sairaudesta esimerkiksi aivohalvauksesta, sydäninfarktista tai Parkinsonin taudista. Tyypillistä on myös (Ahola&Raitavuo 2010.) Etsiessäni tietoa masennukseen liittyen, törmäsin varsin suureen ongelmaan. Tutkimuksien mukaan vanhuusiän masennusta on vaikea tunnistaa. Miksi masennuksen tunnistaminen vanhuksilla on ongelma ja miten ikäihmisten masennusta hoidetaan ja millä tavoin ongelmia voitaisiin ratkaista?

 

Ongelmana masennuksen tunnistaminen

Vanhuusiällä masennusta voi olla vaikea tunnistaa, etenkin jos ikäihmisellä on paljon muitakin sairauksia (Ahola&Raitavuo 2010, 5). Koska vanhuuspotilaiden psyykkiset oireet jäävät tunnistamatta, ne jäävät usein myös hoitamatta. Yleislääkäreilläkin voi olla puutteita tiedoissa ja taidoissa tunnistaa vanhusten masennusta. (Aunola, Kantojärvi&Puotiniemi 2011, 4.)

Mielestäni ikävintä kuitenkin on se, että vanhusten psyykkisten sekä mielenterveyden muutokset nähdään usein vähäisimpänä kuin mitä ne ovat. Oireita voidaan pitää normaaliin ikääntymiseen liittyvinä. Myös jos vanhuksella on vakava fyysinen sairaus, ei masennusta pidetä mielenterveysongelmana, vaan ajatellaan, että masentunut mieliala liittyy normaalisti fyysiseen sairauteen. (Aunola, Kantojärvi&Puotiniemi 2011, 4.)

Onneksi ongelmiin on olemassa ratkaisuja

Mikäli masennusta epäillään, se voidaan tunnistaa esimerkiksi erilaisilla luotettavilla mittareilla ja ihan vain kysymällä vanhuksen omaa arviota tunteistaan ja voinnistaan (Ahola&Raitavuo 2010, 30). Mittarit ovat hyvä apuväline, mutta myös vanhuksen ja hoitajan väliseen keskusteluun pitäisi panostaa enemmän. Hoitoa pitäisi suunnitella yhdessä ja valita sopiva hoitomuoto. Akuutin hoidon jälkeen pitäisi olla myös jatkohoito ja ylläpitohoito. (Aunola, Kantojärvi&Puotiniemi 2011, 7-8.) Mielestäni myös pitäisi panostaa työntekijöiden tietoihin ja taitoihin ja järjestää mahdollista lisäkoulutusta ikäihmisten masennuksen tunnistamiseen.

 

Miten ikäihmisten masennusta voi hoitaa?

Iäkkäiden masennustilojen hoito perustuu erilaisten hoitomuotojen yhdistämiseen. Hoidoissa voidaan käyttää psykoterapeuttisia, psykologisia ja psykososiaalisia hoitoja mahdollisen lääkehoidon lisäksi. Lievää tai keskivaikeaa masennusta voidaan hoitaa perusterveydenhuollossa. (Silokangas 2012, 15.) Tämä kuulostaa mielestäni varsin toimivalta. Löytämissäni lähteissä oli kuitenkin ristiriitaisuutta, sillä toisen lähteen mukaan masennustiloja hoidetaan puutteellisesti. Iäkkäille masentuneille annetaan enimmäkseen lääkehoitoa ja terapiaa järjestetään vain harvoin. (Aunola, Kantojärvi&Puotiniemi 2011, 4.) Hyvinä hoitokeinona on myös todettu olevan liikunta sekä taideterapia (Silokangas 2012, 18).

Mielestäni masennuksen tunnistaminen ikäihmisillä on erittäin tärkeää ja vanhuusiän masennus pitäisi ottaa yhtä vakavasti kuin kaikkien muidenkin. Oma mummini sairasti masennusta vanhuusiällä ja kyllä sen selvästi huomasi. Vaikka ikääntyminen usein tuo erilaisia sairauksia, ei masennus kuitenkaan kuulu normaaliin vanhuuteen. Masennuksesta kärsivän vanhuksen toimintakyky laskee nopeammin kuin nuoremmilla ja vanhukset tuntevat huonommin depression oireita ja sen ehkäisy- ja hoitokeinoja (Silokangas 2012, 5). Tämänkin vuoksi masennuksen tunnistamiseen pitäisi panostaa.

• Stina Väyrynen

 

Lähteet:

Aunola, P., Kantojärvi L. & Puotiniemi T. Masentunut vanhus potilaana palvelujärjestelmässä. 2011. Tervein Mielin Pohjois-Suomessa -osahanke.  

Ahola, T. & Raitavuo, J. Vanhuksen masennuksen tunnistaminen. 2010. Saimaan ammattikorkeakoulu.

Silokangas, J. Vanhusten masennus – terveysnetti. 2012. Turun ammattikorkeakoulu.

Ida Tyni - Keskusteluja ikääntymisestä blogipostaus - "Ikänä Ihminen"

Ikänä Ihminen

 

Suomen kehityksen kannalta haasteellinen tosiasia, että väestö ikääntyy hurjaa vauhtia ja kuolevuus ohittaa syntyvyyden lähivuosina. On siis syytä pysähtyä tarkastelemaan Suomen tilannetta hyvinvointi – vai pitäisikö sanoa pahoinvointiyhteiskunnan kannalta? (Ympäristöministeriö s.7)

Ikääntyneiden asema nyt – ja tulevaisuudessa, on puhuttanut mediaa, eikä täysin suotta. Halusin lähteä tarkastelemaan, mitä ikääntyneen Suomalaisen asema nykyään on ja millaisessa nyky-yhteiskunnassa hän elää.

THL:n toimittamassa suomalaisten hyvinvointia kuvaavassa raporttikokonaisuudessa ollaan hyvin huolissaan ikääntyneiden ihmisten väliinputoamisesta. Puhutaan liian myöhäisestä avun saamisesta ja pohditaan, havaitaanko varhaiset avuntarpeet riittävän ajoissa. Monet ikääntyneet eivät osaa pyytää itse apua, minkä seurauksena heille ei välttämättä ole minkäänlaista apua tarjolla. Niille, jotka osaavat hakea apua, on riskinä resurssien puuttumisen seurauksena liian väljä palvelutarpeen arviointi, tai että kuntoutusta ei pystytä syystä tai toisesta toteuttamaan riittävissä määrin. (THL s.45).

KOTONA VAI LAITOKSESSA?

"En tahdo olla taakka"

Iäkästä itseään pidetään oman elämänsä asiantuntijana ja osalle voi olla häpeällistä myöntää avun tarvetta. Tutkijat ovat ihmeissään, miksei iäkkäiden mielipiteitä riittävästä avun saamisesta ja kuntoutuksesta ole tutkittu enempää. (THL s. 45) Tutkimukset osoittavat, että palveluita käyttävät ikääntyneet (jopa kaikista vanhimmat) kokivat hyvinvointinsa palveluita käyttämättömiä paremmaksi. (THL 49).

Ikääntyneen kotona selviämistä voidaan edistää kotihoidon lisäksi myös korjausneuvojan palveluilla. Kun liikkuminen hankaloituu – on hyvä tarkistaa asunnon sopivuus asukkaalle. Onko hankalasti ylitettäviä kynnyksiä? Onko märkätiloissa riittävät liukuesteet tai tukikaiteita? Ovatko ovet tarpeeksi leveät esimerkiksi pyörätuolia tai rollaattoria varten? (Ympäristöministeriö s.8-9)
Lisää tietoa korjauspalveluista löytyy: http://www.ymparisto.fi/korjaustieto

ITSE VAI YKSIN?
 
Puhuttaessa ikääntyneistä esiin nousee myös vaiettu teema: yksinäisyys. Yksinäisyys on subjektiivinen kokemus yksinolosta, josta ei välttämättä heti voida tehdä johtopäätöksiä. (Yksilö voi viettää paljon aikaa yksin kokematta yksinäisyyttä ja päinvastoin.) Tutkimusten mukaan kotihoidon ja muiden palveluiden käyttö vähentävät yksinäisyyden kokemuksia. (THL 52).

Puhuttaessa syrjäytymisestä huomio kiinnittyy yleensä ensisijaisesti nuoriin. Valitettavasti nuoret eivät ole ainoa syrjäytymisvaarassa oleva ihmisryhmä – vaan siihen kuuluu kaikenikäisiä, myös ikääntyneitä. Vanhusten syrjäytyminen on otettu hyvin vakavasti ja sen ehkäisemiseksi on järjestetty etsivää vanhustyötä. (ympäristöministeriö, s. 9)

"mitä jos kukaan ei olekaan auttamassa minua?"

Haasteellisinta yksinäisyydessä on turvattomuuden tunne. Turvallisuus on yksi onnellisuuden peruskivi. Ajatellen ikääntyneitä voitaisiin ajatella turvattomuuden liittyvän yksinäisyyteen ja yksinoloon, mutta se voi liittyä myös saatujen palveluiden laaduttomuuteen. Tämä johtaa epäluottamukseen ja pelkoon. (THL s.54).

Erityisesti turvallisuuden tunteeseen olisi kiinnitettävä huomiota siirtymisissä kodin ja laitoksen välillä. Ikääntynyt haluaa selviytyä itse ja omassa kodissaan, ja hänen ensisijaiset tukijansa ovat hänen läheisensä, usko ja elämänkatsomus. Epävarmuutta ilmenee lähinnä uusissa tilanteissa, myös kotiin siirryttäessä. Ikääntynyt voi olla huolissaan siitä, kuinka pärjää itse, ja onko ketään auttamassa hädän hetkellä? (Koponen s. 61).

Turvallisuutta on huomioitu myös pelastuslainsäädännössä 29.4.2011/379, pykälä 42 §, minkä ensimmäisessä momentissa todetaan, että pelastuslaitoksen on tuotettava yhteistyössä asukkaan ja hänen asioitaan hoitavien virkamiesten kanssa asianmukainen ja selkeä pelastussuunnitelma. Toisen momentin mukaisesti virkamiesten on välittömästi ilmoitettava pelastusviranomaisille mahdollisista riskeistä esimerkiksi asunnon kunnosta johtuen. (Finlex)

SOSIOEKONOMINEN ASEMA

Vanhusten sosioekonomisen aseman tutkimiseen on kiinnitetty väestön ikääntymisen myötä enemmän huomiota. Tulokset osoittavat yksiselitteisesti siihen suuntaan, että paremmasta sosioekonomisesta asemasta nauttivat ovat muita toimintakykyisempiä. (Rautio s. 26).

Sosioekonomisella asemalla tarkoitetaan yleiskielellisesti varakkuutta. Ikääntyneiden ihmisten luokkajako on haasteellista, sillä koulutuksesta ja työnteosta on aikaa. Maailma kehittyy koko ajan ja uusia tutkimuksia ja löydöksiä saavutetaan päivittäin, mistä syystä uusien sukupolvien ulottuvilla on enemmän informaatiota, kuin koskaan aiemmin. (Rautio s.23).

Koulutus ja tehty työ korreloivat suoraan terveyden ja hyvinvoinnin kanssa. Useimmiten mitä korkeammin koulutettu henkilö on, sitä fyysisesti kevyempää työtä hän elämässään tekee. Toisaalta etenkin iäkkäiden naisten asemaa on hankala mitata koulutuksen tai työn perusteella, sillä he ovat saattaneet olla kotiäiteinä ja ennen vanhaan sosioekonominen asema määriteltiinkin perheen pään – eli miehen tulojen perusteella. (Rautio s. 24).

AUTONOMIA

Kun Ikääntyneen kunto heikkenee niin, että hän joutuu laitoshoitoon ollessaan päätäntäkykyinen, on hänen tahtoaan kunnioitettava. Tämä koskee myös hoitojakson toteutusta ja kotiuttamista; päätäntävaltaisella potilaalla on oikeus lähteä kotiin niin halutessaan. (Koponen s. 68) Autonomiaa on kunnioitettava myös hoitotilanteissa, mikä voi vaatia hoitajalta neuvottelutaitoja. Hyvä hoitaja huomioi asiakkaan itsemääräämisoikeuden, mutta myös hänen etunsa. (Koponen s.71)

LAKI SANOO…

Pääsääntöisesti vanhusten hoidossa hyödynnetään sosiaalihuoltolakia 30.12.2014/1301, sekä lakia ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta, sekä iäkkäiden sosiaali ja terveyspalveluista.  (28.12.2012/980) Molemmissa lainsäädännöissä perusajatuksena on yksilön hyvinvoinnin tukeminen ja tarpeellisten palveluiden ja tukien saaminen. Palvelun tarpeet voivat olla hyvin yksilöllisiä, joten ensisijaisena tavoitteena on asiakkaan etu. Molempien lakien mukaisesti asiakkuus suhde alkaa palvelutarpeen arvioinnista, asiakassuunnitelman laatimisesta ja toteuttamisesta. Varsinainen asiakkuus katsotaan alkaneeksi viranomaiselle saapuneen tiedotuksen vireillepanosta ja päättyy siihen, että asiakas ja viranomainen yhdessä toteavat, ettei palveluille ole enää tarvetta. Päätöksen tekee aina valtuutettu sosiaalityöntekijä.

Laki potilaan asemasta ja oikeuksista kolmannen pykälän (3 §) Ensimmäisen momentin mukaan Jokaisella pysyvästi Suomessa asuvalla on oikeus hyvään terveyden huoltoon asiakkaan yksilöllisten tarpeiden mukaisesti. Saman lain kuudennessa pykälässä 6 § määritellään itsemääräämisoikeus. Ensimmäisen momentin mukaisesti potilasta on kuultava ensisijaisena tiedon lähteenä ja hänen toivomuksiaan on kunnioitettava. Toisessa momentissa määritellään erityistapaukset, jolloin potilas ei itse syystä tai toisesta ole kykeneväinen päätöksen tekoon. Tällöin hänen läheistään tai muuta valtuuttama henkilö on vastuussa potilaan toivomusten toteutumisesta. (finlex.fi)

MITÄ AJATTELET?

Ikääntyneen ihmisen asemaan vaikuttaa monta eri tekijää. Puhutaan ageismista, mediassa leviää kuvia ja artikkeleita huonosti hoidetuista palvelutaloista ja yksinäisistä vanhuksista. Tämä kirjoitus on vain pinta raapaisu – jos haluat tietää lisää, käy tutkimassa käyttämäni lähteet.

Mitä itse ajattelen? En tiedä. En tiedä mitä ajatella. Asiaa on niin paljon, mutta todellisuudessa vanhukset ovat ihmisiä. Heillä jokaisella on tarinansa. Laitoksiin "hylätyt" vanhukset kokevat olevansa taakka yhteiskunnalle, heille huolehditaan välttämätön hoiva… ja sekään ei ole ilmaista. Kotihoito ei ole kaikille vaihtoehto – toisille se on pakko. Nykymaailmassa raha puhuu. Se jolla on rahaa tai varakkaat lapset saa laadukasta hoitoa. Mutta entä perheettömät vanhukset?

"Suurin pelko on kuolla yksin."


Ida Tyni 1602003 / SPAI16

LÄHTEET:

https://www.thl.fi/documents/10531/103429/Teema%202010%2011.pdf
https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/160115/YMra_6_2016.pdf?sequence=1
https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/13522/9513925250.pdf?sequence=1
http://uta32-kk.lib.helsinki.fi/bitstream/handle/10024/67337/951-44-5822-2.pdf?sequence=1
http://www.ymparisto.fi/korjaustieto
http://finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2011/20110379?search%5Btype%5D=pika&search%5Bpika%5D=pelastuslaki#L6P42
http://finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1992/19920785?search%5Btype%5D=pika&search%5Bpika%5D=itsem%C3%A4%C3%A4r%C3%A4%C3%A4misoikeus#L2P3
http://finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2012/20120980

#END

 

Jenni Varila - Kuinka näemme vanhuuden?

Yksinäisyydestä puhutaan yhteiskunnassamme lähes aina hyvin negatiiviseen sävyyn, ja se nähdään usein ainoastaan negatiivisena ilmiönä. Hanna Uotila tutkii ja selittää ikääntyneiden ihmisten yksinäisyyttä, yksinäisyyden kokemuksia ja tulkitsee niitä väitöskirjassaan Vanhuus ja yksinäisyys. Uotilan väitöskirjaansa varten keräämässään aineistossa, iäkkäät ihmiset olivat pääasiassa puhuneet ja kirjoittaneet yksinäisyydestä negatiivisena asiana, tapahtumaköyhyytenä, ulkopuolisuutena, turvattomuuden tunteesta, arvottomana ja turhana (Uotila, 2011)

 

Uotilan mukaan, yksinäisyyden ja vanhuuden liittäminen automaattisesti toisiinsa, johtuu niin mediasta kuin aiemmista tutkimuksista. Vanhuuden ja yksinäisyyden oletetaan kulkevan käsi kädessä. Vanhuus nähdään hyvin tyypillisesti yksinolon aikana. Niin tutkimuksissa kuin mediassa ja ihmisten puheissa, Uotilan mukaan usein unohdetaan yksinäisyyden positiivinen näkökulma, sekä se että suurin osa niistä iäkkäistä, jotka tuntevat yksinäisyyttä, tuntevat sitä kuitenkin satunnaisesti tai he eivät koe olevansa lainkaan yksinäisiä (Uotila, 2011, 13).

 

Yksinäisyys voi olla olla myös myönteistä, positiivista yksinäisyyttä kuten Uotila kutsuu sitä. Positiivinen yksinäisyys on yleensä voimakkaasti kytkeytynyt omavalintaisuuteen (Uotila, 2011, 8, 13). Iäkkäät ihmiset ovat siis tehneet monenlaisia päätöksiä, jotka voivat toisinaan näyttää ulkopuoliselta siitä, että ne johtuvat ympäristöstä ja lähipiiristä. Näitä voivat olla esimerkiksi naimattomuus, lapsettomuus tai yksin, niin sanotusti, erakkona asuminen.

 

Yksinäisen vanhuuden ongelmaa ei tietenkään sovi vähätellä, mutta voisiko kuitenkin olla niin, että vanhuus nähdään turhan pelottavana ja yksinäisenä? Olisiko paikallaan, tutkia muutakin kuin vanhuudessa piinaavaa yksinäisyyttä tai ainakin puhua asiasta realistisemmin? Yksinäisyys kuitenkin on hyvin subjektiivinen ja kontekstisidonnainen käsite, ja tuntuukin kummalliselta että usein vanhuudesta puhuttaessa ei muuta nähdäkään.

 

TOIVOTTOMUUS, YKSINÄISYYS, SAIRAUS – AINOA KEINO KUVATA VANHUUTTA?

 

Mitä usempaa lähdettä, niin seuruututkimuksia, lehtiä, videoita, pro graduja ja väitöskirjoja selasin läpi, sitä negatiivisempi ja toivottomampi kuva niin vanhusten tilanteesta nyt ja vanhuudesta ylipäätään tuli. Jopa arkikielessämme vanhuus, vanheneminen kuuluu ja näyttäytyy negatiivisena, asiana jota ei tavoitella ja jota pakoillaan kaikin keinoin.

 Hanna Kuitusen väitöskirjassa takerrutaan mielestäni erittäin mielenkiintoiseen aiheeseen, nimittäin ennakko-oletuksiin ja käsityksiin vanhuudesta (Kuitunen, 2015, 9-12) Pelkkänä sanana, vanhuus aiheuttaa yleensä negatiivisia mielleyhtymiä. Vanhuus tuo mieleen raihnaisuuden, sairaudet, yksinäisyyden ja toimintakyvyn alenemisen. En pohdi sen enempää pitäisikö sana vanhuus korvata esimerkiksi eläkeikäisillä, iäkkäillä vai seniorikansalaisilla, vaan mietin yksinäisyyden olevan eräs oletus vanhuudesta. Mielestäni tämä on erittäin surullinen kuva, tulemmeko me kaikki aikanamme olemaan yksin ja yksinäisiä?

Marja Pakarinen esittelee progradussaan juuri näitä vanhuudeen rinnastettuja asioita, esimerkiksi sairautta, muistamattomuutta, yksinäisyyttä ja toimettomuutta. Pakarisen mukaan vanhukseksi yleensä kutsutaan nimenomaan ihmistä, jolla ei ole sen kummempaa asemaa yhteiskunnassa. Toinen ongelma mediassa Pakarisen mukaan nuorekas ideologia (Pakarinen, 2004, 23). Vanhuuteen saatetaan liittää positiivisia mielikuvia, mutta siinä yleensä saadaan ylikorostetuksi aktiivisuus, terveys ja voimavarat. Vanhuus voi ja onkin usein onnellista ja aktiivista, mutta kääntöpuolena tässä uutisoinnissa onkin se, että huonokuntoiset vanhukset jäävät syrjään; kaikilla ei ole halua ja voimavaroja olla aktiivisia ja nuorekkaita.

Kieltämättä mielenkiintoisin lähde, johon törmäsin, oli Marja-Leena Pohjansalon julistesarja, Vanhuus on saavutus. Pohjansalo opiskeli graafista suunnittelua, ja opinnäytetyössään halusi julistesarjallaan esittää vanhuuden tavalla, joka usein meiltä unohtuu. Vanhuus on saavutus. (Pohjansalo, 2007)

 

Pohjansalo oli kiinnittänyt samaan asiaan huomiota kuin minä, vanhuus nähdään aina niin onnettomana ja yksinäisenä elämänvaiheena, vaikka se voi olla paljon muutakin. Noin joka kolmas vanhus on Suomessa yksinäinen, edeltävissä blogikirjoituksissa on tuotu esille syitä yksinäisyydelle ja vanhusten kurjalle tilanteelle ja mitä voisimme tehdä asialle.

 

Mietinkin sitä, miksi vanhuudesta ei nosteta useinkaan muuta mediassa tai ihmisten puheissa esiin muuta, kuin yksinäisyyden ja kurjuuden? Tai kääntöpuolena yllättävän hyvän terveyden ja aktiivisuuden. Miksi emme voi nähdä vanhuutta itsessään arvokkaana ja onnellisena, jonain mitä tavoitella, suonikohjuineen ja sydänvikoineen kaikkineen?

Uotila Hanna 2011. Vanhuus ja yksinäisyys, Tutkimus iäkkäiden ihmisten yksinäisyyskokemuksista, niiden merkityksistä ja tulkinnoista, Tampereen Yliopisto.

Kuitunen Hanna 2015. Vapaasti kirjoitettu vanhuus, Jyväskylän Yliopisto

Pakarinen Marja 2004. Kohdattu, ulkopuolinen ja olematon vanhuus, Tampereen yliopisto

Pohjansalo Marja-Leena 2007. Vanhuus on Saavutus, Lahden Ammattikorkeakoulu Muotoiluinstituutti  

Ikääntyneiden yksinäisyyden lievittäminen, Petra Hokkanen

Onko ikääntyneiden yksinäisyydelle mitään tehtävissä?

Ikääntyneiden ihmisten yksinäisyys on viime vuosina ollut usein esillä. Paljon on puhuttu siitä, kuinka yleistä ikääntyneiden yksinäisyys todellisuudessa on ja minkälaisia vaikutuksia sillä on ikäihmisten elämään. (Uotila 2011, 7.) Vähemmälle huomiolle erityisesti mediassa on kuitenkin jäänyt se, millä keinoin yksinäisyyttä pyritään lievittämään.

Pääasiallisia yksinäisyyden lievittämisen tavoitteita ovat iäkkäiden ihmisen sosiaalisten suhteiden parantaminen, suhteisiin liittyvien odotusten madaltaminen, sekä yksinäisyyden tunteen käsittely ja niihin sopeutuminen. Näitä tavoitteita on pyritty toteuttamaan erilaisilla palveluilla ja toimintamuodoilla, joita järjestävät mm. kunnat, kolmannen sektorin järjestöt, sekä vapaaehtoiset. (Jansson 2012, 10.)

Lähimmäisen rakkaus ja välittäminen tärkeintä

Yhtenä tärkeimpänä ja tehokkaimpana yksinäisyyttä lievittävänä asiana voidaan pitää läheisiä ihmissuhteita. Hanna Ristolainen nostaa pro gradu –tutkielmassaan esille lähimmäisen vastuun lisäämisen. Se tarkoittaa sitä, että lähimmäisistä ihmisistä tulisi pitää hyvää huolta. Tällä hän ei kuitenkaan tarkoita vain sitä, että ainoastaan omaisten tulisi huolehtia iäkkäistä ihmisistä, vaan myös esimerkiksi naapurit voisivat pitää huolta toisistaan. Hän tuo esille esimerkiksi yhteisöllisen asumisen, joka voisi toteutua joko ikäihmisten asuessa keskenään yhteisöllisesti tai sukupolvia yhdistävän asumismuodon kautta. (Ristolainen 2016, 82.)

Pidän Ristolaisen esille tuomaa ideaa hyvinkin potentiaalisena. Tiedän esimerkiksi paljon asuintaloja, joissa asuu paljon vanhempia ihmisiä. Miksi tällaisissa taloissa ei järjestettäisi jotain yhteistä ohjelmaa kaikille talossa asuville iäkkäille? Esimerkiksi sosiaaliohjaajat voisivat tulla heidän kerrostaloonsa pitämään jotain yhteistä aktiviteettia sen sijaan, että ikääntyvät lähtisivät jonnekin muualle aktiviteettien perässä. Tällöin myös talon asukkaat voisivat tutustua paremmin toisiinsa ja näin luoda syvempiä ystävyyssuhteita.

Ryhmäaktiviteetit yksinäisyyden lievittämisen keinona

Yksinäisyyttä on pyritty lieventämään esimerkiksi erilaisilla ryhmässä tapahtuvilla aktiviteeteilla. Suurin osa tällaisista ryhmäaktiviteeteista on pohjautunut sosiaalisen aktiivisuuden lisäämiseen esimerkiksi liikuntaharrastuksen, keskustelumahdollisuuksien, informatiivisten luentojen ja tapaamispaikkojen avulla. (Uotila 2011, 30.) Tällaiset Ryhmässä tapahtuvat tukitoimet ovat olleet opetuksellisia, tukea antavia, virkistyksellisiä tai vertaistukeen perustuvia tilanteita (Jansson 2012, 10).

Vaikka järjestettyjen ryhmien voisi kuvitella lievittävän yksinäisyyttä kuin itsestään, ei näin kuitenkaan välttämättä ole. Esimerkiksi iäkkään ihmisen heikentynyt kuulo, tai muu kommunikointikyvyn puutos voi hankaloittaa ryhmiin osallistumista, tai jopa pahimmassa tapauksessa johtaa siihen, että oma yksinäisyys vain korostuu ryhmissä. (Uotila 2011, 34.) Ryhmätoiminnan on kuitenkin myös todettu parantavan yksinäisyydestä kärsivien iäkkäiden ihmisten psykososiaalista hyvinvointia, muistitoimintoja ja terveyttä (Jansson 2012, 11).

Muita keinoja yksinäisyyden lievittämiseksi

Yksinäisyyden lievittämiseen käytetään myös yksilöllisiä tukitapoja. Yleisimmin käytetty yksilöllinen tukitapa on iäkkään ihmisen luona tapahtuvat kotikäynnit. Joissain tapauksissa voidaan myös antaa tukea puhelimen tai internetin välityksellä. (Jansson 2012, 10.) Muita keinoja on myös esimerkiksi iäkkäiden ystävätoiminta, sekä omaishoitajille ja muille läheisille suunnattu tuki, joka auttaa heitä jaksamaan. (Uotila 2011, 30.)

Yksi keino on myös järjestää sellaista toimintaa, jota ihminen voi tehdä yksin. Tällaisesta on kuitenkin vielä vain vähän tutkimustietoa. Joissain tutkimuksissa esimerkiksi koti- ja puutarhatöiden tekeminen on saattanut lievittää yksinäisyyden tunnetta, mutta toisaalta ollaan nähty, että yksinäisyyttä voitaisiin lieventää todellisuudessa vain sosiaalisilla kontakteilla. (Uotila 2011, 30.) Omasta mielestäni on väärin ajatella, että oikea keino olisi lieventää yksinäisyyttä vain ”pitämällä vanhukset kiireisinä”. Vaikka ikääntyneet eivät tällöin kerkeisikään tietoisesti ajatella olevansa yksin, ei se poista heidän yksinäisyyttään.

Asia, jota ei tulisi laiminlyödä

Ikääntyneiden yksinäisyyden lievittämisestä on vielä melko vähän tutkimustietoja, joten mitään erityisen tehokasta keinoa ei ole vielä löydetty. Vaikka ryhmä- ja kahdenkeskiset tapaamiset lisäävätkin sosiaalisia kontakteja ja tutustuttavat ihmisiä toisiinsa, eivät ne silti yksiselitteisesti vähennä yksinäisyyttä. Yhtä kaikille sopivaa tapaa lievittää yksinäisyyttä, ei näytä olevan olemassakaan. (Uotila 2011, 31.)

Joitain yhteisiä vaikuttavia ryhmätoiminnan malleja on silti löydettävissä. Erityisesti taide, liikunta ja elämänhallinnan ja voimaantumisen tukemiseen perustuvat keskustelut ovat olleet lupaavia keinoja. (Jansson 2012, 11.) Tällaisia toimivia keinoja tulisi mielestäni kehittää ja käyttää enemmänkin, jotta saataisiin aikaan enemmän tuloksia. Yksinäisyyden lievittäminen on nimittäin mielestäni asia, johon täytyisi paneutua entistä tarkemmin, jotta jokainen ikääntyvä ihminen joutuisi kärsimään mahdollisimman vähän yksinäisyyttä.

https://pixabay.com/fi/nainen-vanha-senior-ep%C3%A4toivo-suru-1246587/

-Petra Hokkanen

Lähteet:

Jansson, A. 2012. Psykososiaalisen ryhmätoiminnan yhteys iäkkäiden ihmisten yksinäisyyden lievittymiseen ja ystävystymiseen. Terveystieteiden laitos, Jyväskylän Yliopisto.

Ristolainen, H. 2016. Gerontologisen sosiaalityön prosessi ikäihmisten yksinäisyyden tunnistamisessa ja lievittämisessä. Sosiaalityö, Itä-Suomen Yliopisto.

Uotila, H. 2011. Vanhuus ja yksinäisyys. Tampereen Yliopisto, Tampere.