Yksinäisyydestä puhutaan yhteiskunnassamme lähes aina hyvin negatiiviseen sävyyn, ja se nähdään usein ainoastaan negatiivisena ilmiönä. Hanna Uotila tutkii ja selittää ikääntyneiden ihmisten yksinäisyyttä, yksinäisyyden kokemuksia ja tulkitsee niitä väitöskirjassaan Vanhuus ja yksinäisyys. Uotilan väitöskirjaansa varten keräämässään aineistossa, iäkkäät ihmiset olivat pääasiassa puhuneet ja kirjoittaneet yksinäisyydestä negatiivisena asiana, tapahtumaköyhyytenä, ulkopuolisuutena, turvattomuuden tunteesta, arvottomana ja turhana (Uotila, 2011)
Uotilan mukaan, yksinäisyyden ja vanhuuden liittäminen automaattisesti toisiinsa, johtuu niin mediasta kuin aiemmista tutkimuksista. Vanhuuden ja yksinäisyyden oletetaan kulkevan käsi kädessä. Vanhuus nähdään hyvin tyypillisesti yksinolon aikana. Niin tutkimuksissa kuin mediassa ja ihmisten puheissa, Uotilan mukaan usein unohdetaan yksinäisyyden positiivinen näkökulma, sekä se että suurin osa niistä iäkkäistä, jotka tuntevat yksinäisyyttä, tuntevat sitä kuitenkin satunnaisesti tai he eivät koe olevansa lainkaan yksinäisiä (Uotila, 2011, 13).
Yksinäisyys voi olla olla myös myönteistä, positiivista yksinäisyyttä kuten Uotila kutsuu sitä. Positiivinen yksinäisyys on yleensä voimakkaasti kytkeytynyt omavalintaisuuteen (Uotila, 2011, 8, 13). Iäkkäät ihmiset ovat siis tehneet monenlaisia päätöksiä, jotka voivat toisinaan näyttää ulkopuoliselta siitä, että ne johtuvat ympäristöstä ja lähipiiristä. Näitä voivat olla esimerkiksi naimattomuus, lapsettomuus tai yksin, niin sanotusti, erakkona asuminen.
Yksinäisen vanhuuden ongelmaa ei tietenkään sovi vähätellä, mutta voisiko kuitenkin olla niin, että vanhuus nähdään turhan pelottavana ja yksinäisenä? Olisiko paikallaan, tutkia muutakin kuin vanhuudessa piinaavaa yksinäisyyttä tai ainakin puhua asiasta realistisemmin? Yksinäisyys kuitenkin on hyvin subjektiivinen ja kontekstisidonnainen käsite, ja tuntuukin kummalliselta että usein vanhuudesta puhuttaessa ei muuta nähdäkään.
TOIVOTTOMUUS, YKSINÄISYYS, SAIRAUS – AINOA KEINO KUVATA VANHUUTTA?
Mitä usempaa lähdettä, niin seuruututkimuksia, lehtiä, videoita, pro graduja ja väitöskirjoja selasin läpi, sitä negatiivisempi ja toivottomampi kuva niin vanhusten tilanteesta nyt ja vanhuudesta ylipäätään tuli. Jopa arkikielessämme vanhuus, vanheneminen kuuluu ja näyttäytyy negatiivisena, asiana jota ei tavoitella ja jota pakoillaan kaikin keinoin.
Hanna Kuitusen väitöskirjassa takerrutaan mielestäni erittäin mielenkiintoiseen aiheeseen, nimittäin ennakko-oletuksiin ja käsityksiin vanhuudesta (Kuitunen, 2015, 9-12) Pelkkänä sanana, vanhuus aiheuttaa yleensä negatiivisia mielleyhtymiä. Vanhuus tuo mieleen raihnaisuuden, sairaudet, yksinäisyyden ja toimintakyvyn alenemisen. En pohdi sen enempää pitäisikö sana vanhuus korvata esimerkiksi eläkeikäisillä, iäkkäillä vai seniorikansalaisilla, vaan mietin yksinäisyyden olevan eräs oletus vanhuudesta. Mielestäni tämä on erittäin surullinen kuva, tulemmeko me kaikki aikanamme olemaan yksin ja yksinäisiä?
Marja Pakarinen esittelee progradussaan juuri näitä vanhuudeen rinnastettuja asioita, esimerkiksi sairautta, muistamattomuutta, yksinäisyyttä ja toimettomuutta. Pakarisen mukaan vanhukseksi yleensä kutsutaan nimenomaan ihmistä, jolla ei ole sen kummempaa asemaa yhteiskunnassa. Toinen ongelma mediassa Pakarisen mukaan nuorekas ideologia (Pakarinen, 2004, 23). Vanhuuteen saatetaan liittää positiivisia mielikuvia, mutta siinä yleensä saadaan ylikorostetuksi aktiivisuus, terveys ja voimavarat. Vanhuus voi ja onkin usein onnellista ja aktiivista, mutta kääntöpuolena tässä uutisoinnissa onkin se, että huonokuntoiset vanhukset jäävät syrjään; kaikilla ei ole halua ja voimavaroja olla aktiivisia ja nuorekkaita.
Kieltämättä mielenkiintoisin lähde, johon törmäsin, oli Marja-Leena Pohjansalon julistesarja, Vanhuus on saavutus. Pohjansalo opiskeli graafista suunnittelua, ja opinnäytetyössään halusi julistesarjallaan esittää vanhuuden tavalla, joka usein meiltä unohtuu. Vanhuus on saavutus. (Pohjansalo, 2007)
Pohjansalo oli kiinnittänyt samaan asiaan huomiota kuin minä, vanhuus nähdään aina niin onnettomana ja yksinäisenä elämänvaiheena, vaikka se voi olla paljon muutakin. Noin joka kolmas vanhus on Suomessa yksinäinen, edeltävissä blogikirjoituksissa on tuotu esille syitä yksinäisyydelle ja vanhusten kurjalle tilanteelle ja mitä voisimme tehdä asialle.
Mietinkin sitä, miksi vanhuudesta ei nosteta useinkaan muuta mediassa tai ihmisten puheissa esiin muuta, kuin yksinäisyyden ja kurjuuden? Tai kääntöpuolena yllättävän hyvän terveyden ja aktiivisuuden. Miksi emme voi nähdä vanhuutta itsessään arvokkaana ja onnellisena, jonain mitä tavoitella, suonikohjuineen ja sydänvikoineen kaikkineen?
Uotila Hanna 2011. Vanhuus ja yksinäisyys, Tutkimus iäkkäiden ihmisten yksinäisyyskokemuksista, niiden merkityksistä ja tulkinnoista, Tampereen Yliopisto.
Kuitunen Hanna 2015. Vapaasti kirjoitettu vanhuus, Jyväskylän Yliopisto
Pakarinen Marja 2004. Kohdattu, ulkopuolinen ja olematon vanhuus, Tampereen yliopisto
Pohjansalo Marja-Leena 2007. Vanhuus on Saavutus, Lahden Ammattikorkeakoulu Muotoiluinstituutti
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.