Puolison kuolema ja iäkäs ihminen Milena Virtanen

Vuonna 2013 naisleskiä, vähintään 65-vuotiaita oli 203 667

ja miespuolisia 45 365. Naisia jää leskeksi miehiä enemmän koska suomalaisnaiset elävät useasti miehiä pidempään. (Mikkola, s. 7-8).

 

Tärkeä surutyö

 

Surutyön eteneminen mielletään yleensä kolmivaiheiseksi: Shokkivaihe, vetäytyminen ja menetyksen sopeutuminen. Jokainen leski kuitenkin kokee ja käsittelee tilanteensa yksilöllisesti ja aina kaikki vaiheet eivät seuraa toisiaan. Takaumia tai harppauksia saattaa tapahtua mutta lesken hyvinvoinnin kannalta olisi hyvä että vaiheet tulisi käytyä (Svanberg-Karhu, s. 11-16). Monen iäkkään lesken puoliso kuolee sairauteen joka on ollut jo pitkään. Esimerkiksi syöpä tai dementia. Tällaisissa tapauksissa kumppanin poismenoa on ehditty pohtimaan ja käymään läpi, jolloin surutyö on yleensä helpompaa (Niemi, s. 29-30).

 

 

"Suru kulkee mukanamme koko elämän. Siihen vaan totutaan ja sen kanssa pystytään jatkamaan elämää"  (Niemi, s.8).

 

Tuki

 

Tuki on ihmiselle tärkeää läpi elämän. Leskeksi jäämisen jälkeen iäkkäät ihmiset kokevat kuitenkin tuen tarpeellisuuden varsinkin lähisuvultaan (lapset, lapsenlapset yms.) tärkeäksi ja he haluavat olla ihmisten ympäröimänä, oli sitten kyse puolitutuista tai tutuista (Niemi, s. 37-38,  Hatela, s. 23-27, Svanberg-Karhu, s. 18-19).

 

Vaarini kuoli noin kaksi kuukautta sitten ja mummu jäi leskeksi 63 vuoden yhteiselon jälkeen. Kuolema tuli yhtäkkiä ja oli kaikille shokki. Miten tässä näin kävi? Ei hyvästejä. Ei mitään. Mummu ei vieläkään kykene asiaa täysin ymmärtämään ja syyllisyys polttelee mielessäni siitä että en ole heitä silloin käynyt moikkaamassa kun pysytyin. Otin asiasta opikseni! Nykyään käyn viikoittain mummua tapaamassa ja aina hän on yhtä kiitollinen vierailustani. Nään kuinka tarpeellista ja tärkeää se hänelle on.

 

 

Lähteet:

Ahokainen A,  Laurikainen J ja

Mikola T, Ikääntyneiden miesleskien kokemuksia leskeksi jäämisen vaikutuksista, surusta selviytymisestä ja Lappeenrannan Palvelukeskussäätiön leskien tukitoiminnasta, 2015

 

Hatela P, Iäkkäiden naisleskien tarinoita artjesta ja selviytymisestä vuosia puolisin kuoleman jälkeen, 2000

 

Svanberg-Karhu M, Eläkeliiton sopeutumivalmennuksen käyneiden naisleskien kokemuksia leskeydestä, 2010

 

Niemi S, Iäkkäiden leskien sopeutuminen puolison menetykseen ja yhteisen elämän muistot, 1998

Blogi teksti

Kotihoito vs. ympärivuorokautinen hoito

 

Moni vanhus viettää viimeset vuotensa yksin, maaten laitoksessa. Tätä suuntaa ollaan kääntämässä suomessa. Olisiko mahdollista, että hyvän ja turvallisen loppuajan voisi viettää omassa kodissa? Tässä pintaraapaisussa pohdin sitä, miksi kotihoito olisi vanhukselle parempi vaihtoehto.

 

Kotihoito -Mitä se on?

Kotihoidon ideana on tuoda palvelut vanhuksen luo. Auttaa tätä pärjäämään kotona, suorittamaan päivittäiset askareensa. Kotihoito on tukena vanhuksen elämän joka osa-alueella ja tukee häntä sen eri vaiheissa. Suurin osa kotihoidon asiakkaista on vanhuksia, jotka tarvitsevat apua erilaisissa asioissa selvitäkseen arjesta kotona. Kotihoidossa toimii moniammatillinen työryhmä, joka tukee asiakkaan selviytymistä ja auttaa tarpeen mukaan. Kaikki asiakkaat ovat erilasia niin kuin heidän tarpeensakin ja siihen kotihoidossa pyritään panostamaan. Tästä on kiteytetysti kysymys kotihoidossa.

 

Ihmissuhteet

THL:n tutkimusten mukaan, moni vanhus kokee yksinäisyyden tunnetta. Vanhukset, jotka ovat ympärivuorokautisessa hoidossa kokevat yksinäisyyden tunnetta vähemmän. He kuitenkin kaipaavat uusia ihmissuhteita useammin kuin kotihoidossa olevat vanhukset. Kyselyissä on selvinnyt myös, että kotihoidon asiakkaat ovat hieman tyytyväisempiä ihmissuhteisiinsa kuin ympärivuorokautisessa hoidossa olevat vanhukset keskimäärin. Hoitajien mielipide on, että vanhukset ovat yksinöisempiä kotihoidossa kuin ympärivuorokautisessa hoidossa. Oma kokemukseni on, että sillä ei ole vaikutusta, onko vanhus ympärivuorokautisessa hoidossa vai kotihoidossa. Oman kentällä tekemäni työn perusteella, vanhukset ovat usein yksinäisiä asuin paikasta tai hoidosta riippumatta, sillä heidän läheisensä ovat usein kuolleet tai asuvat toisella paikkakunnalla. He arvostavat kotona asumista ja sen tuomaa turvallisuutta. Heille on päivittäiset hoitajan kanssa käydyt keskustelut ovat tärkeitä ja iso osa päivittäistä sosiaalista elämää.

 

Hyvinvointi ja toimeentulo

Ikäihmisten tyytyväisyys ja sosiaaliset suhteet ovat THL:n kyselytutkimuksen mukaan pysyneet lähes samana tai hieman heikentyneet. Otos on vuosilta 2004 ja 2013. Monesti toimeentulo liitetään yleiseen tyytyväisyyteen omaa elämää kohtaan, niin myös vanhuksilla. Usein vanhusten tulot ovat pienet ja kalliit hoitomaksut käyvät kovasti kukkaron päälle. Varsinkin naiset kärsivät tästä ongelmasta. Ympärivuorokautisen hoidon kuten i hinnat vaihtelevat paljon kunnittain. Tämä aiheuttaa epätasa-arvoisuuta vanhusten välillä. Myös palvelun laaduissa on paljon eroja eri hoivayritysten, kunnallisen ja kolmannen sektorin palveluiden välillä. Suurin osa vanhuksista on valmis maksamaan paleluista, jos hinta-laatusuhde on asiallinen. Usein vanhukset ovat pakotettuja myymän omaisuuttaan, kuten asunnon hoitokotimenojensa kattamiseksi. Ymmärrän sen toisaalta, toisaalta taas en. Koska ihminen on yksin ja sairas, on hänen pakko asua hoivakodissa tai muussa laitoksessa. Joissain tilanteissa näin on välttämätöntä tehdä henkilön turvallisuuden varmistamiseksi, mutta aina niin ei ole. On vain helpompaa tehdä niin. Kuin kotihoitoon panostettaisiin, saataisiin siitä toimivampaa, monipuolisempaa, tehokkaampaa ja parempaa hinta-laatusuhteeltaan. Pienellä eläkkeellä ei ole aina mahdollista saada parasta mahdollista hoitoa, vaikka se pitäisi olla suomessa kaikille mahdollista.

 

Itsemääräämis oikeus

Suurin osa THL:n kyselyyn vastanneista katsoo, että kotihoito auttaa paremmin heitä elämään haluamallaan tavalla. Asiakkailla itsellään on usein tästä myönteisempi kuva kuin heidän omaisillaan. Minusta tärkeintä on kuitenkin se, miten asiakas kokee hoidon ja onko hän tyytyväinen hoidon laatuun. Tämä edellyttää kuitenkin asiakkaan olevan täydessä ymmärryksessä. Kotihoidossa myös koetaan helpommaksi päättää kuka tai ketkä saavat tai voivat tulla asiakkaan kotiin. He kokevat, että voivat päättää siitä itse. Suurin osa vanhuksista kuitenkin haluaisi päättää enemmän hoidostaan ja siihen liittyvistä asioista. Tämä näkyy varsinkin ympärivuorokautisen hoidon asiakkailla. Kotihoidon asiakkaat ovat selvästi enemmän mukana oman hoitonsa suunnittelussa.

 

Hoidon turvallisuus ja sen toteuttaminen

THL:n tutkimuksesta käy ilmi, että suurin osa vanhuksista on tyytyväisiä hoitonsa laatuun ja sen saatavuuteen kotona. Myös lähes kaikki kokevat turvalliseksi juuri sen paikan, missä asuvat tällä hetkellä. Tutkimuksen mukaan ympärivuorokautisen hoidon asiakkaat ovat myös tyytymättömämpiä hoitonsa joustavuuteen kuin kotihoidon asiakkaat. Kotihoidossa ollaan joustavia asiakkaan toiveille ja tarpeille. Tämä luo myös monelle vanhukselle turvallisuuden tunnetta kotona asumiseen mahdollisimman kauan. Vaikka kotihoidossa aikataulut saattavat heittää, kokevat kotihoidon asiakkaat, että hoitajilla on aikaa heille enemmän kuin ympärivuorokautisen hoidon asiakkaat. Tämä luo minusta pohjaa sille, että kehitys on menossa pikkuhiljaa oikeaan suuntaan.

 

 

 

Koti on kuitenkin aina tuttu ja turvallinen ympäristö. Se harvoin itsessään luo kenellekään itsessään pelkoa tai ahdistusta. Kotona asuminen auttaa muistisairasta pysymään pidempään toimintakykyisenä ja luo näin turvallisuuden tunnetta. Yksinäisyys ei kuitenkaan ole hyvä asia asui vanhus sitten kotona tai ympärivuorokautisessa hoitolaitoksessa. Eihän yksinäisyys ole hyvä asia kenellekään.

 

Hanna-Mari Herranen

Lähteet

https://www.slideshare.net/THLfi/alastalo-vainio-vilkko-sarivaara-ikkiden-ihmisten-kokemus-hoidosta-ja-palveluista?qid=beca50d4-45dd-4ba5-9975-26b5a995f5b9&v=&b=&from_search=1

Alastalo, Vainio, Vilkko, Sarivaara: Iäkkäiden ihmisten kokemus hoido… www.slideshare.net Alastalo, Vainio, Vilkko, Sarivaara: Iäkkäiden ihmisten kokemus hoidosta ja palveluista

https://www.slideshare.net/THLfi/hypa2014-iakkaiden-elamanlaatuvaarama

Tutkimustuloksia vanhusväestön elämänlaadusta www.slideshare.net Tutkimustuloksia vanhusväestön elämänlaadusta 1. Tutkimustuloksia vanhusväestön elämänlaadusta Sosiaali- ja terveyspalvelutoimikunnan kokous 20 ...

http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/130822/URN_ISBN_978-952-302-688-9.pdf?sequence=1

Ikääntyneet palvelun käyttäjät tuntevat olonsa turvalli ... www.julkari.fi TUTKIMUKSESTA TIIVIISTI 13 HEINÄKUU 2016 Ikääntyneet palvelun käyttäjät tuntevat olonsa turvalli-seksi mutta hoidon suunnitteluun osallistumisessa on

 

#End

Tervesin,

Hanna-Mari Herranen

Opiskelijanumero: 1602004

Ryhmätunnus: SPAI16

Tiedätkö sinä, kuinka moni Suomalaisista ikääntyneistä kokee itsensä yksinäiseksi? Itsensä ainakin toisinaan yksinäiseksi Suomessa kokee 36 - 39 % ikääntyneistä. (Kuikka 2015, 1)

Yksinäisyyden tunne

Jokainen ihminen on erilainen ja yksinäisyyden tunne syntyy monista eriasioista ja eri ihmiset voivat kokea yksinäisyyden synnyn ja tunteen eri lailla.

Yksinäisyyden tunne ja kokemus syntyvät siitä, että ihminen odottaa ympäristöltään ja kanssaihmisiltään muuta tai enemmän kuin mitä hän kokee heiltä saavansa. Siten ihminen voi kokea itsensä yksinäiseksi, vaikka hänellä olisi muita ihmisiä ympärillään. (Ahonen & Bukis 2008, 13.)

Blogitekstiäni kirjoittaessa, luin Iltalehden 8.5.2017 uutisen, jossa pastori järjesti hiljaisiin hautajaisiin kasan 5. ja 6. luokkalaisia oppilaita saattamaan vainajan haudan lepoon. Artikkeli herätti ajatuksia, oliko hiljaiset hautajaiset vainajan oma tahto vaiko seuraus yksinäisestä vanhuudesta? Toivon myös lukijoideni lukevan tämän artikkelin, ennen blogitekstini lukemisen jatkamista. http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201705082200123345_u0.shtml

Mistä ikääntyneiden yksinäisyys yleensä johtuu?

Ikä ei itsessään synnytä yksinäisyyttä vaan iän tuoma toimintakyvyn lasku ja vähenevä sosiaalinen vuorovaikutus lisäävät sitä. Useassa tutkimuksessa on todettu, että oman terveytensä huonoksi arvioivat iäkkäät ihmiset sanovat tuntevansa usein myös yksinäisyyttä (Uotila 2011, 29). Yksinäisyyden on todettu lisäävän kuolleisuutta ja terveyspalvelujen käyttöä sekä pysyvään laitoshoitoon joutumista. Myös toimeentulovaikeuksilla on todettu olevan selvä yhteys yksinäisyyteen. (Kuikka 2015, 1.)

Ikääntyessä ihminen kohtaa erilaisia menetyksiä ja elämää eri tavoin rajoittavia asioita, jotka voivat johtaa yksinäisyyden kokemiseen (Uotila 2011, 26). Ikääntyminen tuo mukanaan läheisten menettämistä sekä esimerkiksi leskeyttä, mitkä voivat olla isona osana yksinäisyyden tunteen syntymistä.

Ympäristön haasteellisuus heikentää ikääntyneiden autonomian tunnetta, eli tunnetta siitä, että henkilö pystyy itse päättämään, milloin ja mihin hän haluaa mennä. Tämä puolestaan aiheuttaa sen, että elinpiiri pienenee ja yksinäisyyden tunne lisääntyy. (Kuikka 2015, 2.) Kuvitellaan esimerkiksi liikuntarajoitteinen iäkäs henkilö, jolloin lumi ja jää talviaikaan, pitkät etäisyydet palveluihin ja vaikkapa mäkinen maasto ovat voimakkaasti yhteydessä edellä mainittuun ympäristön haasteellisuuteen.

Yksinäisyys, sosiaalinen eristäytyneisyys ja yksinasuminen ovat erilaisia asioita, joskin läheisessä yhteydessä toisiinsa (Ahonen ja Bukis 2008, 14). Mutta myös laitoshoidossa olevat iäkkään ovat yksinäisiä. Tutkimuksissa on havaittu, että laitoshoidossa olevien ikääntyneiden yksinäisyys ilmenee mm. luopumisena jokapäiväiseen elämään kuuluvista perusasioista, tutusta kodista, elämäntavoista, vapaudesta, ihmissuhteista ja jopa itsemääräämisoikeudesta. (Kuikka 2015, 2.) Iäkkäät voivat kokea laitosympäristön vieraana ja kun normaali kodin hoito jää arki askareista, he voivat kokea olevansa tarpeettomia ja se voi ilmetä jatkuvana tekemisen puutteena.

Miten ikääntyneiden yksinäisyyden tunnetta voitaisiin helpottaa?

Mielestäni ikääntyneiden yksinäisyyden tunteen helpottamiseen tulisi panostaa enemmän. Esteellinen ympäristö tai kulku ei tulisi olla kenellekään esteenä. Ikäihmisten asuinympäristö tulisi muokata siten, että heillä on mahdollisuus liikkua ja toimia. Kuljetuksia erilaisiin toimintoihin ja sosiaalisiin aktiviteetteihin tulisi olla enemmän, esimerkiksi invatakseja ja matalankynnyksen linja-autoja.

Kunnat, kolmannen sektorin järjestöt ja vapaaehtoiset järjestävät erilaisia palveluja ja toimintamuotoja, joiden yhtenä tavoitteena on yksinäisyyden lievittäminen. Yksinäisyyttä on pyritty lievittämään ryhmässä tapahtuvin aktiviteetein, kahden keskisillä tapaamisilla sekä sellaisen toiminnan avulla, jota ihminen voi tehdä yksin. Suuri osa ryhmätoiminnasta on pohjautunut sosiaalisen aktiivisuuden lisäämiseen esimerkiksi liikuntaharrastuksen, keskustelumahdollisuuksien, informatiivisten luentojen tai tapaamispaikkojen avulla. Ystävätoiminnalla, omaishoitajille suunnatulla tuella ja puhelimen välityksellä tapahtuvilla keskusteluilla sekä kuljetuspalveluilla on myös pyritty lievittämään yksinäisyyttä. (Uotila 2011, 31.)

Olen itse ammatiltani lähihoitaja palvelutalossa, jossa on dementia ryhmäkoti ja palveluasuntoja. Hoitajana tuen ikääntyneiden sosiaalisia suhteita, esimerkiksi tukemalla heidän yhteydenpitoaan puhelimitse ja saattamalla, sekä hankkimalla kyydityksiä sosiaalisiin tapaamisiin. Kuntouttavan työotteen avulla pyrin ryhmäkodissakin minimoimaan ikääntyneen tekemisen puutteen tunteen. Se, että he itse voivat vaikuttaa päivän kulkuun, vaatteiden valintaan ynnä muihin sellaisiin, voi lisätä heidän tyytyväisyyttään omaan elämään.

Kohti elämyksellistä vanhuutta

 

On ilahduttavaa havaita, että senioripalveluiden kehittämiseen on alettu kiinnittämään yhä enemmän huomiota. Elämän merkityksellisyys tekee ihmisen eheäksi. Vanhusten hyvinvointi, toimintakyvyn ja elämänilon ylläpitäminen on ensiarvoisen tärkeää ja vähintä, mitä voimme tehdä ihmisten eteen, jotka ovat elämäntyönään jättäneet meille perinnöksi hyvinvointivaltion kaikkine etuuksineen. Nyt jos koskaan on heidän etuoikeutensa päästä nauttimaan elämästä! Ensiarvoisen tärkeäksi näen tavan, jolla toteutamme vanhustyötä.

Paras asiantuntija vanhustyön suunnittelussa on vanhus itse. Hänellä on oikeus ja vapaus tehdä valintoja omista tarpeista käsin, mahdollistavatko organisaatiorakenteemme tämän valinnanvapauden? Kuinka me auttamistyössä huomioimme vanhuksen arvokkaasti yksilönä ja merkityksellisenä yhteiskunnan jäsenenä niin, että osallisuus tuottaa hänelle iloa, terveyttä ja hyvinvointia? Kuinka vältämme yksinäisyyttä ja turhautumista toimintakyvyn rapistuessa?

Yhdessä elämyksiä arkeen

Kun keskiössä on vanhus, muodostuu hänen elämänpiirinsä vallitsevasta yhteiskunnasta, läheisistä ja ammatillisesta henkilöstöstä. Laitoshoidossa oleville voi henkilökunta edustaa koko maailmankuvaa, sillä ainoaksi lähikontaktiksi saattaa muodostua ainoastaan hoitotoimenpiteisiin liittyvät vuorovaikutustilanteet. Haluankin korostaa auttajan roolia vanhuksen tukijana ja myötäeläjänä, joka jaksaa kannustaa voimavaralähtöiseen ajatteluun.  Tämä edellyttää vahvaa ammatillisuutta ja gerontologista osaamista.

Terveys on hyvinvoinnin lisäksi onnellisuuden kokemista siitä, että saa tehdä jotakin merkityksellistä. Työuran jälkeen on tärkeää saada mielekästä tekemistä ja virkistävää harrastustoimintaa kokonaisvaltaisuuden edistämiseksi. Varakkailla vanhuksilla on usein mahdollisuuksia virikkeelliseen ympäristöön ja matkusteluun. Vähävaraisella virikkeellisyys riippuu palveluntarjonnasta. Taiteen, kulttuurin ja liikunnan keinoin voidaan parantaa elämänlaatua ja lisätä hoitotyön monipuolisuutta. Ilokseni havahduin, että henkilökuntaa on alettu kouluttaa näihin monipuolisiin virikkeellisen toiminnan osa-alueisiin, jolloin he osaltaan voivat edistää hyvinvoinnin toteutumista senioriryhmissä. Osallisuus itsessään tuottaa monenlaisia hyötyjä, kuten luottamuksen lisääntymistä yksilö- ja yhteisötasolla, yhteenkuuluvuudentunnetta, ystävystymistä, uusien taitojen kehittymistä, onnellisuutta, ongelmanratkaisukeinojen löytymistä, sekä sosiaalisen ja terveydellisen tuen vahvistumista, myös heikompiosaisten keskuudessa. On sanomattakin selvää, että toimettomuus ja ajankulun odottaminen vailla sisältöä turhauttaa ja rapauttaa muistia. Kun arkea rytmittävien rutiinien rinnalle saadaan taiteellista ilmaisua, tanssia, musiikia ja liikuntaa, voi osallistuja saada itsestään myönteisiä kokemuksia ja löytää itsestään uusia kykyjä ja voimavaroja.

Ammatillisuutta ja gerontologista osaamista

Työntekijöiden näkökulmasta rennompi työote vapauttaa suorittamisesta ja mahdollistaa vanhusten herkemmän huomioimisen. Kulttuurin ja liikunnan tuominen osaksi hoitotyötä auttaa myös työntekijöitä jaksamaan, jos työssä on mahdollista kehittyä ja kehittää uudenlaisia toimintatapoja ja sitä kautta vähitellen vaikuttaa hoitotyön sisältöön ja monipuolisuuteen. Pidän ajatuksesta, että tulevaisuuden vanhustenhoitotyö pitäisi sisällään monipuolisesti toiminnallisia vaihtoehtoja lääkinnällisen turruttamisen sijaan. Neuvontaa ja palveluohjausta antavilla tuleekin olla laaja-alaista ymmärrystä ohjauksesta prosessina, tietoa lainsäädännöstä ja suosituksista, sekä halua ja tahtoa kehittyä ammatissaan niin, että gerontologinen hoitotyö huomioi asiakkaan kokonaisvaltaisesti parantaen elämänlaatua ja vanhuksen kaikkivoipaisuutta niin hyvin kuin se on käytännössä mahdollista.

 

Rita Kostiainen spai16

 

Lähteet:

Engström A. 2013. Taide ja kulttuuri vanhusten hoitotyössä. Nord Print. Helsinki.

Näshlindh-Ylispangar A. 2012. Vanhuksen terveyden, hyvinvoinnin ja hyvän elämän edistäminen. Edita. Helsinki.

Blomqvist L.; Pitkälä K.; Routasalo P. 2007. Ikääntyneiden yksinäisyys. Geriatrisen kuntoutuksen tutkimus- ja kehittämishanke. Gummerus kirjapaino oy. Helsinki.

Välikangas K. 2006. Kuntien toiminta ikääntyneiden kotona asumisen ja palvelujen kehittämisessä. Edita Prima oy. Helsinki.

Unohtuuko vanhuksen itsemääräämisoikeus? -Maria Kolari

Finlexin mukaan jokaisella vanhuksella tulisi olla itsemääräämisoikeus. Tämä ei kuitenkaan useinkaan toteudu erityisesti, kun puhutaan vanhusten laitoshoidosta. Vaikka oikeus takaakin sen, että vanhus saa itse päättää häntä koskevista asioista, toimimaan vapaasti harkit­se­mal­laan tavalla sekä saamaan muilta päätöksen toteuttamisen edellyttämää apua. Merkityksellistä itsemääräämisoikeudessa tulisi olla vanhuksen omat kyvyt, taidot ja tiedot.

"Itse­mää­rää­mi­soi­keus on perus- ja ihmisoikeus, joka lähtee yhden­ver­tai­suu­desta. Kaikilla on sama kelpoisuus lain edessä."

Lehtonen kirjoittaa lopputyössään, että vanhusten huolenaiheena hoitokotiin siirtyessä on juurikin itsemääräämisoikeuden menettäminen. Useinkaan hoitokotiin siirtyminen ei käynnisty vanhuksen omasta aloitteesta vain läheisten tai jonkin muun ulkopuolisen tahon kautta. Näin ollen vanhukset usein suhtautuvat hoitokotiin kielteisesti, sillä se ei tapahdu vanhuksen omasta tahdosta. Kielteisyys nousee myös vanhuksen omasta tunteesta menettää omat oikeutensa isojen muutosten edessä sekä siitä, ettei heidän omia voimavaroja oteta huomioon, saati hyödynnetä hoitokodissa ollessa. Siirtymävaihe koetaankin usein tuskaisena, sillä vanhus menettää siinä oman vapautensa, elämäntapansa sekä aikaisemman roolinsa. Täytyy muistaa myös se, että hoitokotiin siirtyminen ei myöskään koskaan ole vanhuksen päätettävissä vain viranomaiset päättävät kykeneekö hän asumaan yhä kotonaan vai onko hoitokotiin siirtyminen ajankohtaista. Tämä asia herättääkin useassa vanhuksessa epäluuloja ja pelkotiloja hoitokotiin siirtymisen suhteen, sillä asia ei ole itsestään selvää edes vanhuksen toimintakyvyn ollessa huono.    

"Vanhusten kohdalla itsemääräämisoikeus toteutuu harvoin täysimääräisesti laitosoloissa tai muissa rajoitetuissa asumis- ja toimintamuodoissa. Hoito- ja hoivakeskeinen asenne johtaa siihen, että määräysvalta siirtyy ihmiseltä viranomaisille ja sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille."

Karvonen-Kälkänen nosti esiin omassa teoksessaan sen, että muistetaanko aina vanhus päätöksissä koskien itse vanhusta. Hän kyseenalaisti vahvasti sitä, että tuleeko vanhuksen ääni tarpeeksi esille. Monesti esimerkiksi siirto palvelutalosta toiseen on täysin kunnan taloudellinen ratkaisu ja tämä voi tapahtua hyvinkin lyhyellä varoitusajalla. Monesti nämä siirrot aiheuttavat sen, että vanhus joutuu kunnasta toiseen ja hänen koko läheisverkosto sekä tutut ulkoilumaastot ja ympäristöt jäävät taakse vanhaan kuntaan. Näin ollen kunta vain riepottelee vanhusta paikasta toiseen pelkästään rahan kuvat kiiluen silmissä, unohtaen vanhuksen ja tämän ihmisarvon täysin.

"Itsemääräämisoikeuden toteutumisen suhteen on aina kehittämistä ja parantamista."

Hakkarainen ja Kalenius nostivat esiin sen, että itsemääräämisoikeus lähtee aina ihmisen omasta tahdostaan ja sen toteutuminen riippuu paljolti siitä mitä ihminen itse kokee olevan hänelle oikeanlaista kohtelua. Tähän kokemukseen taas vaikuttavat monet asiat, kuten esimerkiksi hoitotyön ammattilaisten empaattisuus sekä heidän tahtonsa toteuttaa juurikin vanhuksen edun mukaista laadukasta hoitoa. Hoitoa taas ei voi toteuttaa laadukkaasti, ellei vanhukseen tutustu perinpohjaisesti ja ota huomioon hänen voimavarojaan ja elämänhistoriaansa. On surullista, että tämä harvoin kuitenkaan toteutuu hoitajien alituisen resurssipulan takia sekä sen takia, että hoitajat eivät jaksa olla aidosti läsnä työssään.

Kuvaaja: Ari-Pekka Lamminen. Kuvattu: Mummini Laura Pärnänen. Mummin viimeiset hetket hoitokodissa.

 

-       Maria Kolari

 

 

Lähteet:

Finlex – Laki potilaan asemasta ja oikeudesta

Hakkarainen, K ja Kalenius, P. 2012. "Ei oo mitään pakko, ei ollenkaan" -  Vanhusten itsemääräämisoikeuden toteutuminen tehostetussa palveluasumisessa. [14.05.2017] Saatavissa: https://publications.theseus.fi/bitstream/handle/10024/45644/Hakkarainen_Katja_Kalenius_Pirjo.pdf?sequence=2

Lehtosalo, T. 2011. Itsemääräämisoikeus vanhusten palveluasumisessa - Etnografinen tutkimus asukkaiden kokemuksista osallistua omaan arkeensa. Jyväsylän yliopisto. [14.05.2017] Saatavissa: https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/36803/URN%3aNBN%3afi%3ajyu-2011101311539.pdf?sequence=1

Karvonen-Kälkäjä, A. 2012. Unohtuuko vanhus? – Oikeustieteellinen tutkimus hallintosopimuksen asianosaissuhteista vanhuksen vaikuttamismahdollisuuden näkökulmasta. Vanhustyön keskusliitto. [14.05.2017] Saatavissa: http://www.vtkl.fi/document/1/1972/6b79107/Unohtuuko_vanhus.pdf 

Ovatko ikääntyneiden alkoholiongelmat vieläkin tabuja? Vilma Sinisalo

Onko sinulla lähipiirissäsi ikääntyneitä, jotka kärsivät alkoholiongelmista? Luulet ehkä tietäväsi vastauksen, mutta todellisuus on paljon monimutkaisempi. Varsinkin ikääntyneillä alkoholinkäyttöön liittyy paljon piilottelua ja häpeää, eikä aiheesta monesti kehdata edes kysyä. Alkoholiongelman tunnistamista vaikeuttavat myös samanaikaiset ikääntymiseen liittyvät oireet, kuten heikentyneet aistitoiminnot sekä tasapaino-ongelmat. (Levo 2008, 38, 42.)

Monesti ikääntyneistä puhuttaessa mainitaan käsitteenä ''kolmas ikä'', jolloin monesti tehdään asioita, jotka ovat jääneet työuran aikana paitsioon. Tähän vaiheeseen liittyy monesti vapautta, itsensä toteuttamista, kuluttamista sekä nautinnonhakua, joka voi olla matkustelua tai vastaavasti alkoholinkäyttöä (Ström 2009, 13). Oli toiminta sitten mitä tahansa, ikääntyneiden mahdollisuudet elää haluamaansa elämää ovat aikaisempaa paremmat hyvän tulotason ja pitkäkestoisen toimintakyvyn vuoksi (Levo 2008, 9). Esimerkiksi pullon hakeminen kaupasta omatoimisesti ei ole nykyvanhuksille ongelma eikä mikään.

Yhä useampi ikääntynyt juo

Alkoholiongelmasta kärsiviä ikääntyviä on jo nyt, mutta heidän määränsä tulee kasvamaan tulevaisuudessa. Tämä ei johdu ikäryhmän kasvavasta läträämisestä vaan aikaisempaa suuremmista ikäluokista. Kuitenkin nyt eläkkeelle siirtyvää sukupolvea kutsutaan 'märäksi sukupolveksi'. (Ström 2009, 1-2.) Haastattelututkimuksen mukaan tällaisten kolmannen iän alussa olevien elämässä alkoholi on melko arkipäiväinen vieras, jota tulee nautittua useampia kerta-annoksia viikossa. Sen terveysvaikutuksia korostetaan, ja juomista perustellaan esimerkiksi ''yskänlääkkeenä''. Alkoholia käytetään vastoinkäymisiä useammin ilonaiheisiin. (Ström 2009, 69-71.)

Ikääntyneet ongelmajuojat tuntuvat jakautuvan kahteen kategoriaan; niihin, joilla ongelmajuominen on alkanut jo varhain ja niihin, jotka löytävät alkoholin vasta vanhempana (Levo 2008, 42). Merkittävää on myös päihdeongelmaisten naisten kasvu (Ström 2009, 80).

Vaikka meillä on varmasti samankaltaisia stereotypioita ikääntyneistä, on kuitenkin muistettava, etteivät he ole homogeeninen ryhmä, vaikka ikänsä puolesta samaan ryhmään kuuluvatkin. Ikääntyneiden elämäntilanteet ja elintavat voivat erota hyvin paljon toisistaan. (Jyrkämä, Puustelli & Ylilahti, 2009, 165.) Tämä koskee myös luonnollisesti alkoholinkäyttöä.

Juomisen motiivit

Yhteiskunnassamme ikääntyneille ei aseteta enää niin tarkkoja normeja siitä, miten heidän tulisi elää. Tämän voi nähdä yhtenä alkoholinkulutusta lisäävänä tekijänä. (Haapola, Karisto & Fogelholm 2013, 38.) Muita riskitekijöitä voi olla muun muassa:

• Eläkkeelle jääminen
• Yksinäisyys
• Runsaasti juova puoliso
• Leskeys
• Heikentynyt toimintakyky. (Levo 2008, 53-54.)

Runsas alkoholinkäyttö kietoutuu vahvasti yhteen erilaisten mielenterveyden häiriöiden, kuten masennuksen ja ahdistuksen kanssa. Niillä on kaksoismerkitys sekä alkoholinkäytön syinä että seurauksina. Päihdeongelmaisilla ikääntyneillä on usein myös jokin lääkehoitoa vaativa sairaus, jolloin vaikutus alkoholin kanssa voi olla arvaamaton. (Levo 2008, 31, 33.)

Alkoholiongelmilta suojaavia tekijöitä ovat esimerkiksi hyvä tukiverkosto, osallisuuden kokemukset sekä rikas toiminnallisuus (Levo 2008, 58-59). Mielestäni ikääntyneille olisikin tärkeää järjestää erilaista matalan kynnyksen toimintaa siellä, missä he liikkuvat. Toiminnan tulisi olla myös kaikille avointa ja siihen tulisi pystyä itse vaikuttamaan. Tällöin ikääntyneellä olisi korkeampi kynnys jäädä neljän seinän sisälle alkoholi ajanvietteenään.

Päihdeongelman kohtaaminen

Niin perheenjäsen kuin työntekijäkin voi olla aluksi epävarma siitä, miten päihdeongelmasta tulisi puhua ikääntyneelle. Esimerkiksi Heikkilän (2012, 40) tutkimuksessa terveyskeskuksen henkilökunnan keskuudessa oli hajontaa siinä, onko ongelmaiselta soveliasta kysyä hänen alkoholinkäytöstään. Toisessa tutkimuksessa esimerkiksi kotihoidon työntekijät kertoivat suoraan pelkäävänsä alkoholiongelmaisen kotiin menoa vedoten siihen, ettei koskaan voi etukäteen tietää, mitä vastassa on (Koivula, Vilkko, Tigerstedt, Kuussaari, Pajala 2015, 485).

Voi myös olla niin, ettei esimerkiksi ikääntyneen lapset ja läheiset edes tiedä mahdollisesta alkoholiongelmasta. Lapset voivat esimerkiksi asua kaukana ja pitää harvoin yhteyttä (Ström 2009, 64). Ikääntyneelle tapahtuneet tapaturmat voidaan pistää alkoholin sijasta muun muassa lääkkeiden tai vanhuuden piikkiin (Levo 2008, 28). Kyse on siis ilmiöstä, joka voi olla vaikeakin ulkopuolelta tunnistaa, eikä vähiten sen takia että ikääntynyt piilottelee asiaa. Siksi asiasta on hyvä keskustella, sillä myös ikääntynyt itse monesti toivoo tätä. 

Päihdepalvelujen tarve on suuri

Päihdehuoltolaki 17.1.1986/41, 6§:

''Sosiaali- ja terveydenhuollon yleisiä palveluja tulee kehittää siten, että niiden piirissä pystytään riittävästi hoitamaan päihteiden ongelmakäyttäjiä sekä tarvittaessa ohjaamaan avun ja tuen tarpeessa oleva henkilö erityisesti päihdehuoltoon tarkoitettujen palvelujen piiriin. ''

Vaikka laki niin selkeästi vaatii, ikääntyneille kohdennettuja päihdepalveluja ei tunnu olevan. Minusta tämä on todella surullista, sillä mitä enemmän tutkimusta ikääntyneiden alkoholiongelmista tehdään, sitä suurempaa kysyntä ja tarve vaikuttaa olevan. Minusta erityisesti ennaltaehkäisevään työhön täytyisi panostaa, jotta terveydenhuolto ei ruuhkautuisi jo ongelman valmiiksi omaavista ihmisistä. Tällöin säästettäisiin myös selvää rahaa. Strömin (2009, 32) mukaan erityisesti sektorirajojen ylittävää yhteistyötä päihdehuollon, mielenterveysalan ja vanhustyön välillä täytyisi olla enemmän.

Ikääntyvää päihdeongelmaista hoidettaessa on muistettava hoitaa päihdeongelman rinnalla myös siihen johtaneita asioita eli on muistettava kokonaisuus (Levo 2008, 16). Minusta ikääntynyt päihdeongelmainen täytyisi nähdä ihmisenä eikä diagnoosina. Omalla asenteella on suuri merkitys asiakkaan hoidon onnistumiseen.

Miksi joudun olla yksin?

Yksinäisyyttä koki melko usein tai jatkuvasti 12 prosenttia. Koko ajan kasvavaan ikääntyvien määrään suhteutettuna luku kuulostaa suurelta. Miten iäkkäiden yksinäisyyttä voitaisiin vähentää?

Yksinäisyys merkityksellistyi erityisesti kirjoituksissa ikävöintinä ja kaipauksena. Kaivattiin edesmenneitä ystäviä, puolisoja ja aikaisempia toimintamahdollisuuksia. Toisaalta ikävöitiin myös sitä, millaista elämä voisi olla nyt, ja haaveita, jotka eivät toteutuneet. (Uotila 2011, 54.) Yksinäisyyteen on monia eri syitä. Tutkimuksissa esiin nousi kuitenkin erityisesti kolme syytä. Sosiaalisen ympyrän pienentyminen, oman fyysisen toimintakunnon heikkeneminen ja muutokset omassa itsessä.

Yksinäisyyttä käsittelevissä tutkimuksissa tehdään erottelu koetun yksinäisyyden, yksin olemisen ja sosiaalisen eristäytymisen välille, joskin niiden on todettu ilmenevän myös samanaikaisesti.

Yksin eläminen

Ihmissuhteiden vähäisyys tai niiden puuttuminen oli selkeä yksinäisyyttä aiheuttava asia. Osa iäkkäistä ihmisistä näki sosiaalisten kontaktien vähenemisen olevan luonnollista ikääntyneenä ja se esitettiin myös luonnollisena selityksenä yksinäisyydelle (Uotila 2011, 47).

Nyky-yhteiskunnassa ihmisillä tuntuu olevan koko ajan vain enemmän omia kiireitä, eikä aikaa jää omien sukulaisten tapaamiseen.  Ikääntyvät joutuvat selvitä pitkiä aikoja ilman kontaktia omaan perheeseen. Iäkkäät ihmiset tottuvat ja tyytyvät täten helpommin tilanteeseen jossa sosiaaliset suhteet vähentyvät.

Useimmissa tutkimuksissa todetaan leskien olevan kaikkein yksinäisin ihmisryhmä ja naimisissa olevat ihmiset ovat vähiten yksinäisiä (Holmén ym. 1992, Jylhä 2004, Savikko ym. 2005, Victor ym. 2005a, b, Tiikkainen 2006, Heikkinen & Kauppinen 2011). Naimattomien ja eronneiden ihmisten keskuudessa yksinäisyyden on raportoitu olevan lähes yhtä yleistä (Savikko ym. 2005, Victor 2005b). Uotila myös mainitsi tutkimuksessaan jonkun vastanneen sanoneen ”Kun menettää läheisiä ihmisiä, erityisesti puolison, kokee tietysti yksinäisyyttä” (2011,47). 

Tiilikainen kertoo haastateltavien tuntemuksista kumppanuudesta puhuttaessa että, läsnä oli surua ja kaipuuta yhdessä jaettua arkea kohtaan, mutta myös kokemus tarpeettomuudesta ja joutilaisuudesta, sillä enää ei ole ollut ketään kenestä pitää huolta (2016, 177).

Toimintakunnon vaikutus sosiaalisiin suhteisiin

Vanhuuteen kuuluu olennaisena osana toimintakunnon heikentyminen niin fyysisellä kuin psyykkisellä tasolla. Iäkkäät ihmiset kertoivat liikuntakyvyn ja aistien heikentymisen, erilaisten sairauksien sekä kipujen ja särkyjen rajoittavan mahdollisuuksia mielekkääseen toimintaan (Uotila,2011,48.) 

Parkkisen laatimassa tutkimuksessa mainittiin 12% yli 75-vuotiaista kokevan yksinäisyyttä. Tutkimuksessa myös mainittiin 13% vastaajista kokevansa toimintakykynsä heikoksi. Onko näillä asioilla jonkinlainen yhteys?

Muutokset ihmisessä ikääntyessä

Ihminen muuttuu jatkuvasti ikääntyessään. Vanhemmat ihmiset eivät ehkä jaksa asioita samalla tavalla kuin nuorempana. Tutkimuksessa se oltiin mainittu yhdeksi syyksi yksinäisyyteen. Osaltaan tuntuu tutkimuksia lukiessa, että jokaisessa toistuu sama ”se vain kuuluu ikääntymiseen” lausahdus. 

Onko asian oltava näin? Miksi tuntuu että, vanhukset jätetään oman onnensa nojaan ja toivotaan että he selviävät eteenpäin. Pitääkö puuttua vasta kun asiat ovat jo menneet pilalle. Onko vanhusten koettava yksinäisyyttä? Nykypäivänä asioita koitetaan viedä eteenpäin ja monia vapaaehtoisryhmiä on perustettu pitämään vanhuksille seuraa. Ihmiset voisivat koittaa löytää aikaa omille ikääntyvilleen, kun se vielä on mahdollista.

Konsta Kankkunen

Lähteet:

Kuva:https://pixabay.com/p-574278/?no_redirect
Uotila Hanna 2011. Vanhuus ja yksinäisyys, Tutkimus iäkkäiden ihmisten yksinäisyyskokemuksista, niiden merkityksistä ja tulkinnoista, Tampereen Yliopisto.

[Saatavilla: https://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/66801/978-951-44-8553-4.pdf?se ]

Maari Parkkinen 2015. Ikääntyminen, yksinäisyys ja toimintakyky. Yli 75-vuotiaiden suomalaisten yksinäisyyttä määrittävät tekijät ja toimintakyky yhteydessä yksinäisyyteen, Helsingin yliopisto, valtiotieteellinen tiedekunta, Sosiaalitieteiden laitos.

[Saatavilla: https://helda.helsinki.fi/handle/10138/155285]

Elisa Tiilikainen 2016. YKSINÄISYYS JA ELÄMÄNKULKU Laadullinen seurantatutkimus ikääntyvien yksinäisyydestä, Sosiaalitieteiden laitos Helsingin yliopisto.

Orkideojen kasvattaminen vie ajatukset muualle läheisen juomisesta, Emmi Kuurimo

Ikä määrittää hyvin paljon oletuksia ja ajatuksia elämänkulusta, perheestä, koulutuksesta ja esimerkiksi arvoista. (Jyrkämä, Puustelli & Ylilahti,2009, 149). Vanhuudesta puhuttaessa keskitytään usein ikääntyneiden heikentyneeseen toimintakykyyn, yksinäisyyteen ja muihin ikääntymisen tuomiin vaivoihin. Usein läheisten huoli kasvaa ikääntyneen pärjäämisestä ja monissa tilanteissa lähipiiri alkaa huolehtia ikääntyneestä. Millainen tilanne läheisille syntyy, kun vanhuuden tuomien vaivojen ja toimintakyvyn rajoittumisen lisäksi, ikääntyneen elämää varjostaa alkoholiongelma? Mitä tuntemuksia ikääntyneen aviopuoliso tai lapsi käy läpi, kun juominen on jatkunut jo vuosikymmeniä?

IKÄÄNTYNEEN JUOMISEN ERITYISPIIRTEET

Vaikka alkoholinkäyttö vähenee vanhetessa, esimerkiksi kroonisten sairauksien, laitostumisen ja itse ikääntymisen vuoksi, sen riskit kasvavat, mitä vanhempi käyttäjä on. (Ketola, 2010, 4-7) Alkoholista johtuvat terveyshaitat, joita on todistettu olevan yli 60, korostuvat ikääntyneillä. Säännöllisellä lääkityksellä, kroonisilla sairauksilla ja alkoholinkäytön yhteisvaikutuksilla saattaa olla haitallisia vaikutuksia ikääntyneelle. Alkoholin käytöstä voi seurata lääkkeiden väärinkäyttöä kuten niiden ottamatta jättämistä tai liiallista käyttämistä. (Luukkonen, 2015, 16-18) 

Syitä ikääntyneen juomiseen voivat olla esimerkiksi elämän tarkoituksettomuus, yksinäisyys, ahdistuksen ja masennuksen lievitys, ajankulu, muiden ihmisten päihteiden käyttö ja työelämän päättyminen. (Luukkonen, 2015, 45) Eräs ikääntyneen alkoholistin läheinen pohtikin Ketolan (2015, 34) tutkimuksessa juomakulttuuria työn tekemisen kautta. Hän ajatteli, että tiukka työmoraali piti sukupolven kaidalla tiellä, mutta eläkkeen alettua ja työelämän loputtua juominen riistäytyi käsistä. Erään toisen tutkimuksen mukaan suurin syy ikääntyneiden alkoholin käytölle on sosiaaliset tilanteet, juhliminen ja hauskanpito. (Immonen, 2012, 48)

JUOMISEN SEURAAMUKSET

Ikääntyminen itsessään heikentää tasapainoa, tarkkaavaisuutta ja reaktiokykyä, ja alkoholin käyttö lisää riskejä tapaturmille. Terveydenhuollossa on huomattu alkoholin linkittyvän vahvasti ikääntyneillä mielialanvaihteluihin, depressiivisyyteen, sekavuuteen, kaatuiluun ja ylipäänsä tapaturma-alttiuteen ja kaikenlaiseen poikkeavuutta lisäävään käytökseen. (Luukkonen, 2015, 18)

Ikääntyneiden läheisillä saattaakin olla pelko esimerkiksi alkoholistin kaatumisesta ja sen seurauksista. Ketolan (2010, 38-39) haastattelemat läheiset sanovat myös päivystävänsä ja odottavan esimerkiksi, mistä seuraavaksi soitettaisiin ja kerrottaisiin jotain tapahtuneen ryyppyreissulle lähteneestä ikääntyneestä. Juominen ei vaikuta ainoastaan ikääntyneen alkoholistin puolisoon, vaan myös hänen lapsensa voivat kokea varuillaan olon ja taakan läheisen juomisesta nakertavan arkea. Jopa ikääntyneen lapsenlapset saattavat kokea alkoholinkäytön hyvin raskaana taakkana.  Juomisesta on myös saattanut seurata se, että ikääntyneen lapset ovat lopettaneet vierailun.

LÄHEISTEN KOKEMUKSET JUOMISESTA

Suurin osa alkoholistien läheisistä huomaa alkoholin käytön vaikutukset arjessaan. Läheiset yrittävät usein puhua alkoholin käytöstä ikääntyneelle, mutta heidän mukaansa ikääntynyt ei juurikaan kuuntele heitä. Puuttuminen juomiseen saattaa myös aiheuttaa suuttumusta, riitoja ja loukkaantumisia, joten sen esilletuomista vältellään. Läheisten mukaan ikääntynyt saattaa nähdä heidät ilonpilaajana, riidanaiheuttajana ja juomisesta puhumisen ärsyttävän ikääntynyttä. Ikääntynyt ei välttämättä näe ristiriitaa hänen ”rakkaudellisessa” suhteessaan sekä alkoholiin että perheeseensä. Eräs ikääntyneen aviopuoliso koki, ettei hän voinut puhua normaalisti puolisolleen tai viettää iltaa yhdessä, koska puoliso oli omissa oloissaan pullonsa kanssa. Monet puolisot saattavat selittää avioliitossa tai suhteessa pysymistä sillä, että ovat olleet jo niin kauan yhdessä ja liitossa on ollut myös paljon hyvää ja hyviä aikoja. Läheiset sanoivat, että perheen ja harrastusten takia jaksaa arjessa. Eräs nainen oli jopa sanonut orkideojen kasvattamisen auttavan arjessa ja vievän ajatuksia muualle. (Ketola, 2015, 35-40)

Yksi merkittävä ero ikääntyneiden läheisten ja muiden päihdeperheiden välillä on häpeän tunteminen. Ikääntyneiden läheiset eivät sanojensa mukaan tunne enää häpeää, johtuneeko se vuosikymmenten kokemuksesta alkoholismista. Läheiset myös kokivat kyllästymistä pitkään jatkuneesta juomisesta. (Ketola, 2015, 40)

PARANNETTAVAN VARAA ON VIELÄ PALJON

Ikäpolitiikan näkökulmasta keskitytään tasa-arvoisiin ja oikeudenmukaisiin tavoitteisiin ja ilmiöihin. (Jyrkämä ym. 2009, 147) Kuitenkin Ketolan (2015, 51) tutkimuksessaan haastattelemat ihmiset kertoivat huonoista kokemuksista terveydenhuollon palveluiden parissa asioidessaan ikääntyneen alkoholistin kanssa. Haastateltavat kertoivat, että heihin ja alkoholistiin suhtauduttiin negatiivisesti ja tilanne, joka saattoi olla heille hyvin emotionaalinen, oli työntekijöille arkinen ja pakollinen.  Voisiko tämä johtua alkoholistin läsnäolosta tai enemmänkin ikääntyneen alkoholistin läsnäolosta? Oli vastaus kumpi tahansa, ikääntyneiden, olivat he sitten alkoholisteja tai ei, pitäisi saada oikeudenmukaista palvelua terveydenhuollossa. (Jyrkämä ym. 2009, 147)

Ikääntyneen juominen saattaa kuluttaa lähipiirin äärimmilleen ja näyttäytyä hyvin lohduttomana. (Ketola, 2015, 50-51) Tutkittuani aihetta, mieleeni nousi kysymys, kieltäytyvätkö ikääntyneet herkemmin alkoholismin hoidosta kuin nuoret, verukkeena se, että ovat jo vanhoja ja juoneet ”liian kauan” lopettaakseen? Jyrkämän ym. (2009, 155) mukaan ikääntyneet saattavat kokea velvollisuutta olla aiheuttamatta yhteiskunnalle sosiaalista ja taloudellista taakkaa. Voisiko tämä olla syynä ikääntyneiden haluttomuuteen lopettaa juominen? Miten alkoholistien lähipiirin elämänlaatua voitaisiin tukea, kun juominen on jatkunut jo vuosikymmeniä? Meillä kaikilla on velvollisuus huolehtia läheistemme hyvinvoinnista. Maailma olisi parempi paikka, jos kenenkään ei tarvitsisi kasvattaa orkideoja saadakseen ajatuksensa muualle läheisen juomisesta.

#end

LÄHTEET

Jyrkämä, J. Puustelli, A. Ylilahti, M. 2009 Ikääntyvän väestön yhteiskunta – visiot, riskit ja ratkaisumallit sosiaaligerontologisessa keskustelussa. Verkkodokumentti. Valtioneuvoston kanslia. [viitattu: 12.5.2017]. Saatavissa: http://vnk.fi/documents/10616/622958/R0309_Ik%C3%A4%C3%A4ntyminen+riskin%C3%A4+ja+mahdollisuutena.pdf/365c507f-6983-48b0-9110-500d6a0b2453?version=1.0

Ikääntyminen riskinä ja mahdollisuutena - vnk.fi vnk.fi Ikääntyminen riskinä ja mahdollisuutena Poliittisen kestävyyden alaryhmän raportti Valtioneuvoston kanslian raportteja 3/2009

Luukkonen, P. IKÄÄNTYNEET ALKOHOLIN RISKIKÄYTTÄJÄT SOSIAALITYÖN ASIAKKAINA. 2015 [viitattu: 12.5.2017]. Saatavissa: http://epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20151195/urn_nbn_fi_uef-20151195.pdf

IKÄÄNTYNEET ALKOHOLIN RISKIKÄYTTÄJÄT SOSIAALITYÖN ASIAKKAINA epublications.uef.fi 1 IKÄÄNTYNEET ALKOHOLIN RISKIKÄYTTÄJÄT SOSIAALITYÖN ASIAKKAINA Paula Luukkonen Pro gradu -tutkielma Sosiaalityön pääaine Itä-Suomen yliopisto

 

Ketola, S. Narratiivinen tutkimus ikääntyvän läheisen alkoholin liikakäytöstä. 2010 [viitattu: 12.5.2017] Saatavissa:  https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/23304/URN%3aNBN%3afi%3ajyu-201004281610.pdf?sequence=1

Narratiivinen tutkimus ikääntyvän läheisen alkoholin ... jyx.jyu.fi Narratiivinen tutkimus ikääntyvän läheisen alkoholin liikakäytöstä Sari Ketola Gerontologian ja kansanterveyden Pro Gradu Jyväskylän yliopisto

Immonen, S. PERSPECTIVES ON ALCOHOL CONSUMPTION IN OLDER ADULTS. 2012. [Viitattu: 12.5.2017] Saatavissa: https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/37625/immonen_dissertation.pdf?sequence=1

65-vuotias ei koe itseään vanhaksi - köyhäksi ehkäkin sitä enemmän. Juha Koljonen

Rahalla saisi, jos sitä olisi

Iäkkään väestön seassa on yhtä lailla eri määrän tienaavia henkilöitä, kuin muidenkin ikäisten joukossa. Osalla eivät edes rahat riitä kunnolla elämiseen, vaan joka asiasta pitää säästää. Tukien hakeminen saattaa myös osoittautua hankalaksi, sillä nyky-yhteiskunnassa suurin osa lomakkeista täytetään internetissä. (Tervamäki, 2015, 6-7.)

Pelkällä kansaneläkkeellä pärjääminen on hyvin vaikeaa ja kaikesta mitä tekee, syntyy kustannuksia ja laskuja. Esimerkiksi laskut. Velkaakaan ei enää haluta ottaa ja talon kunnostukseen ei ole varaa. (Sagulin-Raatikainen, 2010, 44.)

Iäkkäät vaarassa syrjäytyä

Kaiken maksaessa myös harrastukset ja kavereiden kanssa kahvilla käyminen tai muu tapailu saattavat myös helposti jäädä pois arjesta. Tämä lisää riskiä syrjäytyä. Syrjäytymissä vaarassa olevat vanhukset asuvat usein yksin ja voivat olla fyysisesti huonossa kunnossa. Myös asuinpaikka vaikuttaa paljon syrjäytymisvaaraan. (Vaarama, 2009, 175.)

Tulevaisuuden näkyjä

Kyselyn mukaan kahdeksan kymmenestä ikääntyneestä oli sitä mieltä, että tulevaisuudessa ikäihmiset joutuvat rahoittamaan käyttämiään palveluitaan enemmän ja enemmän. Vain viidesosa vastaajista uskoi eläkkeen parantuvan ja iäkkäiden talouden kohentuvan. (Sagulin-Raatikainen, 2010, 43.)

Kuinka ehkäistä köyhyyttä?

Ikääntyvät sukupolvet ovat lisääntyneet viime vuosikymmenten aikana melkein jopa räjähdysmäisesti ja tätä ikäluokkaa on alettua tutkia enemmän. Iäkkäissä ikäluokissa nähdään myös taloudellinen mahdollisuus uusien palveluiden ostajina. (Lehtonen, 2012, 53.)

Köyhyyteen liittyi usein myös yksinäisyys ja eristyneisyys, sekä häpeä köyhyyden tunteesta, jonka takia juhlat ja muut tapahtumat jätetään usein välistä.

Ehkäiseviä toimia:

• Yksinäisyyden pois kitkeminen vähentäisi köyhyyttä, sillä henkilö saattaisi asennoitua elämään elämäänsä positiivisemmin
• Perhesuhteet ovat tärkeitä ja niitä pitäisi vaalia, mutta rahan ollessa tiukalla apua ei viitsitä pyytää läheisiltä ja tämän takia perhettä ei enää tavata usein
• Ikääntyneitä pitäisi aktivoida tekemään ja toimimaan yhdessä
• Kunnat tai valtio voisi järjestää maksuttomia tapahtumia
• Vanhusten yhdistäessä voimansa saataisiin aikaan keskustelua ja muutosta
  
   

(Lehtonen, 2012, 58.)

 

Lähteet:

Vaarama, M. 2009. Ikääntyminen riskinä ja mahdollisuutena. Poliittisen kestävyyden alaryhmän raportti. [viitattu 10.5.2017]. Saatavissa: http://vnk.fi/documents/10616/622958/R0309_Ik%C3%A4%C3%A4ntyminen+riskin%C3%A4+ja+mahdollisuutena.pdf/365c507f-6983-48b0-9110-500d6a0b2453?version=1.0

Ikääntyminen riskinä ja mahdollisuutena - vnk.fi vnk.fi Ikääntyminen riskinä ja mahdollisuutena Poliittisen kestävyyden alaryhmän raportti Valtioneuvoston kanslian raportteja 3/2009

Lehtonen, H. 2012.  Ei enää elävä, ei vielä kuollut. Jyväskylän yliopisto. Pro gradu -tutkielma. [viitattu 12.5.2017]. Saatavissa: https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/37664/URN%3aNBN%3afi%3ajyu-201204031505.pdf?sequence=1

"EI ENÄÄ ELÄVÄ, EI VIELÄ KUOLLUT" – Tutkimus jyx.jyu.fi "EI ENÄÄ ELÄVÄ, EI VIELÄ KUOLLUT" – Tutkimus kuusikymppisten köyhyyskirjoittajien elämänlaadusta ja köyhyydelle annetuista merkityksistä

Sagulin-Raatikainen, A. 2010. Ikääntyvien wiitaunionilaisten hyvinvointi. Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Opinnäytetyö. [viitattu 12.5.2017]. Saatavissa: https://theseus32-kk.lib.helsinki.fi/bitstream/handle/10024/17168/Sagulin-Raatikainen_Anni.pdf?sequence=1

Tervamäki, R. 2015. Vara elää. Jyväskylän yliopisto. Pro gradu -tutkielma. [viitattu: 12.5.2017]. Saatavissa: https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/47288/URN%3aNBN%3afi%3ajyu-201510123343.pdf?sequence=1

Vara elää - jyx.jyu.fi jyx.jyu.fi Vara elää Ikäihmisten kokemuksia köyhyydestä ja oikeudenmukaisuudesta Riitta Tervamäki Pro gradu- tutkielma Sosiaalityö Jyväskylän yliopisto

 

#END

Juha Koljonen
08SPAI16
1602008